Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen hatred liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin hatred. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin hatred liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.
Löydät yhtyeen hatred musiikkia CDON.comin hyllyltä.
Tukikohtana Zeeland
Hollantilainen äksy dm-kokoonpano Hatred (www.hatred.nl) kertoo julkaisevansa uuden mahtipontisesti nimetyn “Blasphemous Deliverance” -albuminsa tammikuussa 2008 Deity Down Recordsin kautta. Kiekon soittolistalta löytyy nimikkobiisin lisäksi yhdeksän muuta biisiä, joista yksi on instrumentaalinen Soittoaikaa näistä biiseistä kertyy noin 35 minuuttia. Kiekon äänitystöiden valmistumisesta miehistö tiedotti heinäkuussa, jolloin levyä oli ehditty miksailemaan jo tovi jos toinenkin. Hatred kerto odottavansa uusien biisien mättämistä eläville yleisöille mahdollisimman pian.