Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen leech liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin leech. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin leech liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.
Löydät yhtyeen leech musiikkia CDON.comin hyllyltä.
Kuvassa Sanctimony
Joulukuun 21.–22. päivä on Viron Rakvere Sports Hallissa erityinen aikajakso, sillä tuolloin vietetään Green Christmas -festivaalia. Paikalle on haalittu esiintyjiksi sveitsiläinen Samael, latvialainen Sanctimony ja virolainen Leech. Suomalaisia bändejä ei tapahtumassa näillä näkymin tule esiintymään. Tapahtuman esiintymislavalla tullaan kuitenkin tapaamaan metallimusiikin kärkinimiä — festareille on hankittu Paradise Lostin lisäksi mm. U.D.O., Hatesphere, Loits ja Neaera. Lippuja tapahtumaan voi hankkia virolaisen Piletilevin kautta tai täältä Suomesta Tiketin suunnalta. Tarkempia tietoja vehreästä joulufestivaalista löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.greenchristmas.ee.