Metallimusiikki.net

swallow the sun

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen swallow the sun liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin swallow the sun. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin swallow the sun liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Dark River Festival kuukauden päästä!

Kesän festarikimara päätetään jälleen kerran Kotkan Karhulassa, Honkalan hiihtostadionilla, kun Suomen kotoisin metallifestivaali Dark River Festival järjestetään 17.–18.8.2012 jo yhdeksättä kertaa. Tapahtumaan myydään ennakkolippuja Lippupalvelun välityksellä. Vuoden 2012 esiintyjiä ovat muun muassa Reckless Love, Swallow The Sun, Omnium Gatherum ja Domination Black. Tapahtumaan on saatavilla päiväkohtaisia pilettejä ja kahden päivän lippusettejä. Kahden päivän lippu on 32 € ja perjantain tai lauantain päivälippu 20 euroa. Lisätietoja festivaalista löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.kymidarkriver.com.

Lue koko julkaisu…

Swallow The Sun -haastattelu Finnish Metal Expossa

  • Julkaistiin lauantaina 19.05.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2052 kertaa
  • Bändit:

Promokuva Swallow the Sun -yhtyeestä seisomassa synkässä valokuvassa mustaa taustaa vasten.Kuva: Aleah L Stanbridge

Jyväskylästä ponnistava, tänä vuonna 12-vuotista taivaltaan juhliva doom metal -ylpeys Swallow the Sun julkaisi helmikuussa uusimman albuminsa. Tämän kunniaksi sain tilaisuuden rupatella Juha Raivion, bändin kitaristin, kanssa yhtyeen historiasta, nykypäivästä ja suunnitelmista, Finnish Metal Expon VIP-alueen sokkeloissa. Tämän sohvalla tehdyn haastattelun lisäksi Metallimusiikki.net käsittelee Swallow the Sunia tuoreessa, eilen julkaistussa "Emerald Forest and the Blackbird" -albumin levyarviossa.

Lue koko julkaisu…

Swallow The Sunin "Emerald Forest and the Blackbird" -arvostelu

  • Levyarvostelu julkaistiin perjantaina 18.05.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1659 kertaa
  • Bändit:

Jyväskylästä ponnistava maamme doom metal -ylpeys Swallow the Sun on julkaissut järjestyksessä viidennen pitkän albuminsa. Bändi ei ole tullut tunnetuksi tasavarmojen "hittiratkaisujen" tekijänä, ja levyt ovatkin olleet melko erilaisia keskenään. Mutta laatu on kuitenkin ollut tavaramerkkinä tähänkin asti. Tämäkään levy ei useamman kerran iPod-pyörityksen jälkeen tunnu päästävän kuuntelijaa helpolla, mutta koitetaan vähän avata sen herättämiä tunnelmia!

Lue koko julkaisu…

Dark River Festival 2012 -lopullinen esiintyjälista julki!

Kesän festarikimara päätetään jälleen kerran Kotkan Karhulassa, Honkalan hiihtostadionilla, kun Suomen kotoisin metallifestivaali Dark River Festival järjestetään 17.–18.8.2012 jo yhdeksättä kertaa. Festivaalin lopullinen esiintyjäkatras sekä päiväkohtaiset esiintyjälistat on nyt varmistettu. Tarkemmat soittoajat ja -järjestys ilmoitetaan kevään mittaan. Lipunmyynti käynnistyi maanantaina 2. huhtikuuta Lippupalvelussa. Dark Riverin järjestämässä bändikilpailussa tarjotaan yhtyeille mahdollisuus päästä esiintymään tämän vuoden festivaalissa.

Lue koko julkaisu…

Dark River Festival järjestetään 17.–18.8.2012

Kesän festarikimara päätetään jälleen kerran Kotkan Karhulassa, Honkalan hiihtostadionilla, kun Suomen kotoisin metallifestivaali Dark River Festival järjestetään 17.–18.8.2012 jo yhdeksättä kertaa. Festivaali julkisti ensimmäisen osan esiintyjistään juuri ja nimilistaa täydennetään kevään aikana. Dark Riveriin on kiinnitetty tähän mennessä Reckless Love, Swallow The Sun, Ghoul Patrol, Domination Black, Bob Malmström sekä Kaihoro. Ennakkolippuja ryhdytään myymään maanantaina 2. huhtikuuta kello 9 aikaan. Lisätietoja festivaalista löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.kymidarkriver.com.

Lue koko julkaisu…

Finnish Metal Awards -voittajat valittu.

Jokavuotiseen Helsinki Metal Meeting –messuun kuuluvaa Finnish Metal Expoa viettiin perjantaina ja lauantaina Puristamon sekä Merikaapelihallin tiloissa. Messussa nähtiin esiintymässä useiden kotimaisten nimien, kuten Stam1nan, Amoralin, Swallow the Sunin ja Oranssin Pazuzun, lisäksi Edgyn ja Paradise Lostin kaltaisia suuren maailman nimiä. Seitsemättä kertaa järjestetyn Helsinki Metal Meetingin ohjelmistoon Finnish Metal Awardseihin kuului muun muassa vuoden 2011 parhaan bändin, parhaan albumin, parhaan vokalistin sekä parhaan muusikon nimeäminen. Näiden parhausjärjestysten rakentamiseen annettiin metallimusiikin faneille mahdollisuus sallimalla tekstiviesti- ja nettiäänestämisen. Ääniä kerättiin kuukausien aikana yhteensä noin 20 000 kappaletta. Niitä satoi erityisesti Turisaan ja Insomniumin laariin. Molemmat komeilevat useiden listasijoitusten kärkipaikoilla.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun: "Emerald Forest and the Blackbird" -arvostelu

  • Levyarvostelu julkaistiin lauantaina 28.01.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3467 kertaa
  • Bändit:

Vaaleanharmaa tausta ja sitä vasten vihreänä kiiltävä silmä, jonka ympärillä linnun mustia sulkia. Vasemmassa yläkulmassa Swallow the Sunin logo.Julkaistaan 1.2.102

Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken uusinta koskaan enää päihittää. Vaan taas pistivät Jyväskylän poijaat paremmaksi. Pitkään odotettu "Emerald Forest and the Blackbird" on levy, jota pystyy kuuntelemaan loopilla päivätolkulla kyllästymättä. Miksi näin? Kerron mielelläni.

Levy on siinä mielessä erilainen, että sen kansia tarkastellessa se ei ensialkuun tunnu doomilta tarinan pohjalta. Se on enemmänkin eepos, ja se käy ilmi jo ensimmäisenä aloittava nimikkoraidan alusta, kun vanhan hevosrattaan koliseva ääni katukivetyksellä ja raskaita kitaroita edeltävä naisen vieno surumielinen hyräily täyttää tärykalvot. Kerrotaan selvästi tarinaa ja samalla eletään vaikeita aikoja. Tämä tuo nostalgisen, mietteliään fiiliksen, kaihon, joka jatkuu pitkin levyä, josta tulee hyvä ja rauhoittava olotila.

Lue koko julkaisu…

Swallow The Sun: Cathedral Walls.

  • Julkaistiin perjantaina 06.01.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2978 kertaa
  • Bändit:

Vaaleanharmaa tausta ja sitä vasten vihreänä kiiltävä silmä, jonka ympärillä linnun mustia sulkia. Vasemmassa yläkulmassa Swallow the Sunin logo.Julkaistaan 1.2.2012

Helmikuun alussa uuden studioalbumin julkaiseva Swallow The Sun (www.swallowthesun.net) julkaisi Spinefarm Recordsin YouTube-kanavalla tämän seitsenminuuttisen musiikkivideon. "Cathedral Walls" -biisi on juuri se, jossa parhaiten Nightwishistä tunnettu naislaulaja Anette Olzon vierailee. Musiikkivideon ohjasi Tage Rönnqvist. Naisnäyttelijänä nähdään Aleah Stanbridge, miesroolissa Unelmien poikamies -realitysarjasta tunnettu Antti Peltonen ja tanssijona Krista Honkonen, Emmiina Tikanoja sekä Kaisa Ikonen. Doom metallia takova Swallow The Sun tulee julkaisemaan uuden "Emerald Forest and the Blackbird" -albuminsa ensi kuukauden alussa. Se äänitettiin viime vuoden syksyllä Mikko Karmilan Valvonnassa kolmessa eri studiossa täällä Suomenmaalla.

Lue koko julkaisu…

Swallow The Sun: "Emerald Forest and the Blackbird".

  • Julkaistiin torstaina 10.11.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2040 kertaa
  • Bändit:

Vaaleanharmaa tausta ja sitä vasten vihreänä kiiltävä silmä, jonka ympärillä linnun mustia sulkia. Vasemmassa yläkulmassa Swallow the Sunin logo.Julkaistaan 1.2.2012

Suomalainen death/doom metallia soittava Swallow The Sun (www.swallowthesun.net) maalailee myrkynvihreitä suunnitelmia seuraavan albuminsa varalle. Bändi on Viitasaarella sijaitsevassa studiossa valmistellut uransa viidettä pitkäsoittoaan, joka tullaan julkaisemaan helmikuun ensimmäisenä päivänä Spinefarm Recordsin avulla. Äänite sai nimekseen "Emerald Forest and the Blackbird". Se nauhoitettiin syys ja lokakuun välisenä aikana Drumforest Studiossa yhdessä Mikko Karmilan kanssa, osittain helsinkiläisen Sonic Pump 2:n uumenissa ja vielä erikseen Helsingin Noisework Studioilla Hannu Honkosen valvonnassa. Lopputuotteen miksasi Hiili Hiilesmaa. Masteroimisvaiheen hoitaa Mika Jussila ja kansitaiteen tälläkin kertaa Rami Mursula.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun äänittää jälleen.

  • Julkaistiin torstaina 29.09.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1123 kertaa
  • Bändit:

Jyväskylän Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) pyrkii julkaisemaan 1. helmikuuta 2012 seuraavan studioalbuminsa. Bändi uutisoi hyvin ansaitun keikkatauon aikana valmistellun seuraavan albumin biisimateriaalia. Nyt yhtye on edennyt jo siihen vaiheeseen, että levyn nauhoittamiseen on ryhdytty Drumforest Studion tiloissa Viitasaarella. Spinefarm Records tulee julkaisemaan levyn ensi vuoden alussa. Swallow the Sunin viides pitkäsoiton äänityspaikaksi valittu Drumforest on vanha, tunnelmallinen koulurakennus, jossa äänipuolen asiantuntija Mikko Karmila pystyy hoitamaan yhtyeen tavaramerkkisoundin kuntoon. Karmila on aikaisemmin työskennellyt samoissa merkeissä myös Nightwishin, Sentencedin, Amorphiksen ja Children Of Bodomin kanssa.

Lue koko julkaisu…

Nimekäs tuomaristo Miss MTR 2011 -finaaliin.

Iso kasa julkisuudesta tuttuja henkilöitä valitsee voittajan Miss MTR 2011 -kilpailussa. On The Rocks -ravintolassa 1.6. käytävän finaalin tuomaristossa nähdään Eicca Toppinen (Apocalyptica), Helena Haaparanta (Crimfall), Mikko Kotamäki (Swallow The Sun), Tuomas Rytkönen (Turmion Kätilöt), Petri Bakker (Myötätuulirock), Katri Karvonen (Radio Rock) ja Tarja Tammioksa (Oy Sinebrychoff Ab). Tuomariston puheenjohtajana on missikonkari Anne-Mari Berg.

Finaalin juontaa hurmaava näyttelijä Kirsi Ylijoki. Musiikista vastaavat Radio Rockin Starba -kilpailun voittaja Battle Beast sekä Santa Cruz. Upeat asennefinalistit ovat: Annilotta Korhonen (Vantaa), Emma Kallonen (Helsinki), Ida-Emilia Kaukonen (Turku), Maarit Kautto (Porvoo), Tara Lehtovaara (Helsinki), Katri Lausala (Lahti).

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sunilta albumi vuoden lopussa tai alussa.

  • Julkaistiin tiistaina 18.01.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1429 kertaa
  • Bändit:

Death/doom metallia tekevä Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) tiedottaa eilen julkaisemassaan uutisessa "New Moon" -albumin merkiksi tehdyn kiertueen päättyneen nyt, kun takana on 146 keikkaa 24 eri maassa. Albumin merkeissä soitettu keikkaputki alkoi vuonna 2009 ja päättyi edellisen vuoden puolella. Kiertueella bändi soitti ensimmäistä kertaa Romaniassa ja Israelissa. Nyt metallibändi aikoo viettää jonkin aikaa hiljaiseloa ja valmistella sitten uutta pitkäsoittoa. Yhtye veikkaa, että albumi tullaan julkaisemaan aikaisintaan kuluvan vuoden lopussa tai sitten ensi vuoden alussa. Joukolla on jo valmiina kymmenkunta kappaletta.

Lue koko julkaisu…

Tuska 2010 -katsaus!

Tänä vuonna jo 13. kerran järjestetty Tuska Open Air -festivaali keräsi jälleen sankan joukon raskaamman musiikin ystäviä kesähelteiseen Kaisaniemen puistoon. Festivaali oli jälleen kerran loppuunmyyty. Kaikille festivaalipäiville oli siroteltu hyviä esiintyjiä, mutta ainakin omasta mielestäni kliimaksi koettiin vasta tapahtuman viimeisenä päivänä, sunnuntaina. Kyseessä oli myös eräänlaiset jäähyväiset jokavuotiselle traditiolle kokea festivaali Kaisaniemessä, koska ensi vuonna tapahtuma järjestetään Helsingin Suvilahdessa.

Lue koko julkaisu…

Nummirock 24.6.–26.6.2010

Tässä on yhteenveto vuoden 2010 Nummirockista. Kahdelle päivälle ja yhdelle illalle ulottuva metallimusiikkitapahtuma on jokavuotinen riento Kauhajoen Nummijärvellä. Festivaalia on vietetty vuodesta 1987 alkaen. Järjestyksessä 24. kertaa vietetty Nummirock käynnistyi viime torstaina puoli yhdeksältä Foster’s Live -lavalla, joka oli torstaina ainoa käytössä oleva esiintymislava. Torstain bändeistä pääsivät nauttimaan vain kolmen päivän lipun ostaneet. Kiuas veti taatun löylytyksen lavalla illalla aloittaen soittamisen kello 22:30 maissa. Perjantain puolella Korpiklaani aloitti puoli tuntia myöhässä noin yhden aikoihin. Sähköt katkesivat pariin otteeseen, mutta kotimainen folk metalli ehti soida kuuden biisin ajan. Sen tämän vuoden versioon oli hankittu esiintymään Kiuaksen ja Korpiklaanin lisäksi parikymmentä muutakin nimeä, kuten Finntroll, Sepultura, Sotajumala, Mokoma ja Venom.

Lue koko julkaisu…

Yhteenveto Finnish Metal Expo 2010 -tapahtumasta.

Finnish Metal Expo -tapahtuman viettopaikkana sijainneen Kaapelihallin tiloja. Kuvassa näkyy asiakkaita ja messujärjestäjiä looseissaan.Kuva: Jouni Kautto

Helmikuussa Finnish Metal Expo –kinkereitä vietettiin jo kuudetta vuotta. Tapahtuma kokosikin taas sankan joukon metalliväkeä Helsingin Kaapelitehtaalle. Bänditarjonta on parantunut vuosi vuodelta, ja tälläkin kertaa mukana oli sekä koti-, että ulkomaisia huippunimiä. Muutoksena edellisvuosiin on ympäri kaupunkia olevien "oheisklubien" puuttuminen. Tänä vuonna kaikki Finnish Metal Expon tarjonta oli painotettu Kaapelitehtaalle, jossa olikin ohjelmaa massiivisesti aina iltapäivän ja aamukolmen välillä!

Lue koko julkaisu…

Kolme uutta bändiä Finnish Metal Expoon.

Kaapelitehtaalla 19.–20.2.2010 järjestettävän Finnish Metal Expon ohjelmaan on lisätty uusia artisteja. Perjantain 19.2. ohjelmaa täydentää kotimainen raskaamman tunnelmoinnin tulokas, Kiana. Lauantaille on puolestaan lisätty huomenna uuden "New Moon" -levyn julkaiseva Swallow The Sun ja juuri sopivasti Hypocrisyn lämppärikiertueelta Euroopasta FME:n lauteille ehtivä, kotimainen death metal -jyrä Survivors Zero, jonka tuore "CMXCIX"-albumi on kerännyt ylistäviä arvioita ympäri maailmaa. Molemmille päiville lisätään vielä useita artisteja. Finnish Metal Expon perinteisellä messualueella alan toimijat esittelevät jälleen ajankohtaista tarjontaa. Messuosastoja on vielä muutamia vapaana, lisätiedot osoitteesta www.fme.fi.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun: "New Moon".

  • Julkaistiin lauantaina 13.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2196 kertaa
  • Bändit:

Doom metallia muriseva Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) ilmoitti eilen perjantaina lähtevänsä ylihuomenna, maanantaina 15.6., Ruotsin Örebrohon nauhoittelemaan. Bändi nauhoittaa viidettä pitkäsoittoaan Fascination Streetin studioilla tuottaja Jens Bogrenin kanssa, joka on myös tämänhetkisten tietojen mukaan valittu miksaamaan uusi levy. Bogren on aikaisemmin tehnyt samansuuntaisia keikkatöitä Katatonialle, Opethille, Paradise Lostille ja viikinkimetallibändi Amon Amarthille. Swallow the Sunin uutukaislevyn nimi on "New Moon". Sillä kuullaan rumpalina nopsajalka Kai Hahtoa. Hän on entinen Rotten Soundin jäsen ja vaikuttaa edelleen myös Wintersunissa. Metallimiehet meinaavat julkaista uuden albuminsa marraskuun alussa jos aikatauluihin ei tule odottamattomia muutoksia. Albumin julkaisupäivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sunin rumpaliksi Kai Hahto.

  • Julkaistiin tiistaina 19.05.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2898 kertaa
  • Bändit:

Tumma ja harmaasävyinen valokuav Swallow the Sunin kuusipäisestä kööristä, johon kuuluvat jäsenet ovat miehiä. Osalla heistä pitkät hiukset, osa kaljuja tai lyhythiuksisia. Muilla paitsi keskimmäisellä miehellä on mustat vaatteet. Keskimmäisen jampan paitKuva: Morgana

Vasta viime viikolla rumpalinsa menettänyt doom metal -yhtye Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) ilmoittaa julkaisemassaan uutisessa uudeksi pellinpaukuttajaksi värvätyn legendaarinen Kai Hahto. Hän on tuttu muusikko Wintersunista ja myös Rotten Soundista, jossa mies ehti soittaa vuosien ajan. Kai Hahto toimii Swallow the Sunin rumpalina tulevalla studioalbumilla, jota yhtye nyt nauhoittaa, sekä myös keikkarumpalina kesäajan live-esiintymisissä. Bändihän esiintyy albumin luomistöiden aikana pariin otteeseen Euroopan alueella. Seuraava keikka koetaan Joensuun Ilosaarirockissa. Yhtye uutisoi tunteneensa Hahdon jo vuosien ajan. He ovat myös tehneet töitä hänen kanssaan vuoden 2007 puolella, kun Swallow the Sun oli kiertueella Pohjois-Amerikassa. Kai Hahto korvaa bändistä torstaina eronneen Pasi Pasasen.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sunin rumpali erosi.

  • Julkaistiin perjantaina 15.05.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3057 kertaa
  • Bändit:

Swallow The Sunin kokoonpanon jäsenet seisovat lähes mustaa taustaa vasten. Kuvassa etummaisella miehellä valkoinen paita, musta leukaparta ja pipo päässä. Taaemmalla olevilla miehillä mustat vaatteet ja hiukset.Kuva: Morgana

Keski-Suomessa toimivan ja doom metallia luovan Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) -yhtyeen pitkäaikainen rumpali Pasi Pasanen erosi bändistä eilen. Yhtye ilmoitti rumpalin päätöksestä poistua miesvahvuudesta eilen aamupäivällä. Bändin perustajajäseniin kuulunut Pasanen oli olennainen osa Swallow the Sunia ja bändin musiikillisen tyylin kehittymistä nykyiselleen. Hän soitti bändissä vuodesta 2000 lähtien, mutta nyt Pasanen tunnustaa kyllästyneensä soittamaan tämänlaista musiikkia ja soittamaan kiertueilla. Motivaation puuttumisen rumpali uskoo näkyneen uloskin päin, sillä mies arvelee muidenkin Swallow the Sunin jäsenten huomanneen sen. Hän kokeekin parhaimmaksi astua sivummalle. Pasanen soitti Swallow the Sunin kanssa noin 200 live-esiintymistä 21 eri maassa.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun akustisena Helsingissä.

  • Julkaistiin keskiviikkona 03.09.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1145 kertaa
  • Bändit:

Swallow the Sunin "Plague of Butterflies" -julkaisun kansikuva. Kuvassa mustaa taustaa vasten kolmen olennon valokuvat vieretysten. Alaosassa tummanpunaisella tekstillä äänitteen nimi ja yläosassa vaaleanharmaalla bändin logo.EP.n etukansi

Eilen julkaisemassaan uutisessa suomalainen doom metal -jyrmy Swallow the Sun (www.swallothesun.net) kertoo lähtevänsä Helsinkiin soittelemaan. Metallimiehet meinaavat mättää musiikkia akustisessa muodossa helsinkiläisen Levykauppa Äxän tiskillä 19. päivä kuluvaa kuukautta. Bändin vokalisti Mikko Kotamäki, kitaristi Juha Raivio ja kosketinsoittaja Aleksi Munter ovat paikan päällä soittamassa erityislaatuisen akustisen keikan, joka käsittää biisejä bändin uudesta ja vanhasta tuotannosta. Keikalla soitettavat viisut ovat erityisiä akustisia sovituksia kitaralle, pianolle ja laululle. Levykauppa Äxän tiloissa koettavaa StS:n ilmestystä pari päivää aikaisemmin yhtye tulee julkaisemaan hartaasti odotetun EP-levynsä "Plague of Butterflies". EP:n julkaisuhetkeksi Suomessa kerrotaan 17.9.2008. Se julkaistaan Spinefarm Recordsin kautta myös maan rajojen nurjalla puolen, nimittäin 22. päivä Iso-Britanniassa ja päivää myöhemmin Yhdysvalloissa asti.

Lue koko julkaisu…

SpineFeast at Sea tammikuussa 2009.

Spinefarm Records järjestää tammikuussa 2009 sisätilafestivaalin metallimusiikin ystäville. SpineFeast-festivaali koetaan Tallinkin uudessa risteilyalus Baltic Princessissä. Kaksipäiväistä metalliristeilyä vietetään torstaina 29. ja perjantaina 30. tammikuuta. Paikalle on värvätty esiintymään alustavasti Swallow The Sun, Moonsorrow, Rotten Sound, Entwine, Kalmah, Deathlike Silence, Kiuas ja April. 20 tunnin pituisen risteilyn pääsylippuja myydään Matka-Vekan kautta. Pääsyliput ovat alkaen 74 euroa henkilö. Hintaan sisältyy bändiohjelman lisäksi illallinen ruokajuomineen ja aamiainen. Laiva lähtee Helsingin satamasta torstaina 29.1. kello 18:30 ja palaa lähtöpisteeseen seuraavana päivänä kello 16:30. Reissun ikäraja on 18 vuotta. Matka-Vekan kautta on mahdollista ostaa kuljetus linja-autolla SpineFeastin tarjoamaan seikkailuun.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun: "Plague of Butterflies" ulos 17.9.

  • Julkaistiin maanantaina 04.08.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1614 kertaa
  • Bändit:

Swallow the Sunin "Plague of Butterflies" -julkaisun kansikuva. Kuvassa mustaa taustaa vasten kolmen olennon valokuvat vieretysten. Alaosassa tummanpunaisella tekstillä äänitteen nimi ja yläosassa vaaleanharmaalla bändin logo.Suomeen 12.9.

Melodista doom/death metallia soittava suomalaiskuusikko Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) julkaisee Metallimusiikki.netin jo toukokuussa esittelemän "Plague of Butterflies" -nimisen EP-levynsä Suomessa 17. syyskuuta. Äänite julkaistaan Iso-Britanniassa saman kuukauden 22. päivä ja päivää myöhemmin Yhdysvalloissa. Metallibändin joukot julkaisivat StS:n laulaja Mikko Kotamäen ja kitaristi Juha Raivion kanssa EP:stä tehdyn haastattelun netissäkin. Seitsemän minuutin pituisessa videohaastattelussa miehet paljastavat englanniksi mm. käyttäneensä uusimmassa äänitteessään neljää eri studiota ja ryhtyneensä purkittamaan kappaleita kitararaidoista alkaen. Levy nauhoitettiin haastattelun mukaan aivan toisella tapaa kuin muut aiemmat äänitteet. Haastattelun voi katsoa yhtyeen nettisivuilta tai YouTube-palvelusta.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun: "Plague of Butterflies" -EP.

  • Julkaistiin perjantaina 23.05.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1903 kertaa
  • Bändit:

Etualalla oikeassa laidassa seisoo kaljupäinen mies mustiin pukeutuneena. Hänellä poskipartaa ja pitkä pujoparta leuassa. Taustalla seisoo sankka joukko mustiin pukeutuneita ihmishahmoja, jotka ovat kasvojen osalta epäselviä. Valaistus on lämmin, taustallKuva: Jarmo Katila

Doom metallia mouruava Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) tiedottaa tulevansa julkaisemaan Spinefarm Recordsin voimin syyskuussa uuden EP-levyn, nimeltään "Plague of Butterflies", jonka äänitystyöt yhtye vei juuri päätökseen. "Plague of Butterflies" on tarina vanhasta erakosta, synkistä korvista, yksinäisyydestä ja rutosta. Tarina on ahdettu yhteen ainoaan kappaleeseen, joka on jaettu kolmeen eri osaan. Se sisältää noin 35 minuutin edestä murskaavaa synkkyyttä, kauneutta ja epätoivoa. Bändi on paljastanut tämän julkaisun sisältävän materiaalin olleen itse asiassa tilaustyötä erääseen suureen projektiin, joka syystä tai toisesta hylättiin kesken kaiken. Kun kerran musiikkimateriaali on jo valmiina, tulee bändi tuomaan sen esiin alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavassa asiakokonaisuudessa. Bändi haluaa teettää lyhytelokuvan.

Lue koko julkaisu…

Tuskan jatkoklubien ohjelma valmis.

Tuskan perinteikkäät jatkoklubit tarjoavat jälleen makeaa mahan täydeltä heille, joiden jano ei vielä festareilla ole sammunut ja menojalkakin vipattaa. Juhlapyhättöinä toimivat jälleen Tavastia, Nosturi, Virgin Oil Co. ja Punavuoren hevibaari Inferno.

Tavastialla aloitellaan jo torstaina 26.6. kun Turmion Kätilöt panevat parastaan. Tavastian muiden päivien esiintyjiä ovat Swallow the Sun, Norther, Blake sekä viime vuonna esitelty Metal Videoteque -musiikkivideokonsepti.

Nosturilla karkeloivat perjantaina 27. kesäkuuta Amoral, Battlelore ja Morian, lauantaina Enochian Crescent, Horna ja Alghazanth.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun: Doomed To Walk The Earth.

  • Julkaistiin lauantaina 10.11.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1381 kertaa
  • Bändit:

Etualalla oikeassa laidassa seisoo kaljupäinen mies mustiin pukeutuneena. Hänellä poskipartaa ja pitkä pujoparta leuassa. Taustalla seisoo sankka joukko mustiin pukeutuneita ihmishahmoja, jotka ovat kasvojen osalta epäselviä. Valaistus on lämmin, taustallKuva: Jarmo Katila

Uskomatonta. Yhdeksän minuutin pituinen taideteos suomalaiselta death/doom metallia hönkivältä Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) -bändiltä. Tämä on biisi bändin uusimmalta albumilta, nimeltään "Hope", mikä on bändin järjestyksessä kolmas pitkäsoitto. Kiekko kipusi helmikuussa ilmestymisensä jälkeen SUomen virallisen kiekkolistan 3. sijalle. Levy on seuraaja remmin vuonna 2005 julkaisemalle "Ghosts of Loss" -pitkäsoitolle. Uusi levy äänitettiin helsinkiläisen Seawolf Studioiden tiloissa ja sitten masteroitiin samalla paikkakunnalla Minerva Papin toimesta Finnvox-laitoksessa. Kiekon LP-versiolla kuullaan kappaleessa "The Justice of Suffering" vierailevana laulajana Katatonian Jonas Renksen laulua.

Lue koko julkaisu…

Swallow The Sun Espanjaan ja Portugaliin.

  • Julkaistiin perjantaina 29.06.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1262 kertaa
  • Bändit:

Swallow The Sun –bändin kitaristi Juha Raivio istuu nojatuolissa pukeutuneena mustiin vaatteisiin. Miehellä tummanruskeat hiukset, jotka yltävät yli olkapäiden. Hänellä leukapartaa ja kädet yhdessä. Taustalla sinapinkeltainen taustakangas.Metallia Jyväskylästä

Suomalainen Swallow The Sun (www.swallowthesun.net) tiedottaa lähtevänsä saattamaan metallisanomaansa Espanjaan ja Portugaliin asti tämän vuoden loka-marraskuussa. Keikoilla tukibändinä toimii espanjalainen Helevorn. Keikkailu alkaa Espanjasta lokakuun vimeinen päivä ja päättyy muutamia live-esiintymisiä myöhemmin Gran Canariaan.

Bändin tällä hetkellä tuorein albumi on "Hope", joka on STS:n uran järjestyksessä kolmas pitkäsoitto. Se kipusi Suomen albumilistan sijalle n:o 3 viime helmikuussa. "Hope", eli suomeksi "Toivo", on jatkoa bändin vuonna 2005 luomalle "Ghosts of Loss" -rykäisylle. Uusi pitkäsoitto äänitettiin helsinkiläisen Seawolf Studioiden tiloissa ja sen miksasi Minerva Pappi Finnvoxilla. Kiekon LP-versiolla kuultavassa kappaleessa "The Justice of Suffering" käy vierailemassa Katatonia-orkesterin Jonas Renkse.

Lue koko julkaisu…

Amorphis: "Silent Waters European Tour" -kiertue.

Amorphis-bändin pressikuva, jossa miehet seisovat nahkatuolissa istuvan keulahahmon takana.Amorphis kiertueelle lokakuussa

Suomalainen Amorphis (www.amorphis.net) astuu Euroopan-kiertueelle marraskuussa. Kiertue suoritetaan nimellä "Silent Waters European Tour" ja sen ensimmäinen osio vie bändin Saksaan, Sveitsiin, Hollantiin, Belgiaan, Norjaan ja Ruotsiin — näiden jälkeen miehet matkustavat takaisin Suomeen, jossa Amorphis musisoi Helsingin Nosturissa. Reissussa kulkee mukana jyväskyläläinen Swallow The Sun ja joensuulainen Insomnium.

Amorphiksen uusi albumi, "Silent Waters", on suunniteltu julkaistavaksi Suomessa elokuun 29. päivä ja pari päivää myöhemmin muualla maailmassa. Kuten edeltäjänsäkin, "Eclipse"-albumi, tulee tämäkin pitkäsoitto teemaltaan käsittelemään samoja aiheita — Kalevalaa.

Lue koko julkaisu…

Swallow The Sun: "Hope" Suomen listalle.

  • Julkaistiin keskiviikkona 21.02.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1402 kertaa
  • Bändit:

Swallow The Sun -bändin jäsenet seisovat kattolamppujen alla. Katto on kaareva, holvimainen. Etualalla kaljupäinen mies, jolla on partaa ja mustat vaatteet. Housuissa metalliketjuja.Suomalaisen Swallow The Sun (www.swallowthesun.net) -bändin kolmas albumi, "Hope", on juuri kivunnut Suomen albumilistan sijalle n:o 3. Kirkkaimmalla sijalla on Apulanta-bändin tuorein tuotos.

STS:n tuorein tuotos on jatkoa vuoden 2005 puolelta löytyvälle "Ghosts of Loss" -nimiselle albumille. "Hope" äänitettiin helsinkiläisessä Seawolf Studiossa ja masteroitiin Finnvoxin studioilla, jossa bändin apuna nappuloita kääntämässä oli Minerva Pappi. Uudella albumilla käy vierailemassa Katatonia-bändin Jonas Renkse, joka ääntä kuullaan biisissä "The Justice of Suffering".

Lue koko julkaisu…

Summer Breeze: Swallow the Sun.

  • Julkaistiin tiistaina 20.02.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1151 kertaa
  • Bändit:

Saksalaiseen Summer Breeze (www.summer-breeze.de) -musiikkitapahtumaan on kiinnitetty kotimaisen Swallow The Sun -bändin lisäksi pari muutakin bändiä, jotka ovat:

  • Dagoba
  • Powerwolf

Tämän vuoden Summer Breeze -festari on tapahtuman 10-vuotisjuhla. Festarit järjestetään Saksan Dinkelsbühl-nimisellä paikkakunnalla elokuun 16.–18. päivä.

Paikalla nähdään StS:n lisäksi muitakin suomalaisia metalliryhmiä, sillä Poisonblack, Finntroll ja Moonsorrow on myös värvätty tapahtumaan.

Lue koko julkaisu…

Swallow The Sun: Don't Fall Asleep (Horror Pt. 2).

  • Julkaistiin torstaina 11.01.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1733 kertaa
  • Bändit:

Swallow The Sun"Don’t Fall Asleep (Horror Pt. 2)" on kotimaisen Swallow The Sun (www.swallowthesun.net) -yhtyeen uusin musiikkivideo. Musiikkivideon tuotti Medialouhos ja sen ohjasi Antti Hyyrynen. Videoklippi nauhoitettiin viime vuoden marraskuussa. Biisi on otettu STS:n uudelta "Hope"-albumilta, joka julkaistaan helmikuun 7. päivä Spinefarm Recordsin kautta.

Single-levy "Don’t Fall Asleep (Horror Pt. 2)" on juuri hiljattain julkaistu täällä Suomessa. Levyllä kuullaan em. biisin lisäksi kappale "These Low Lands", joka on edesmenneen Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen cover kappaleesta "Alavilla Mailla". "These Low Lands" -biisissä käy vierailemassa laulajana Tomi Joutsen, joka musisoi myös Amorphis-bändissä.

Lue koko julkaisu…

Swallow The Sun kuvasi musiikkivideon "Don't Fall Asleep".

  • Julkaistiin torstaina 23.11.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1511 kertaa
  • Bändit:

Swallow The Sun (www.swallowthesun.net) -yhtye kertoo nettisivuillaan 21. päivä kuluvaa kuukautta julkaistussa uutisessa, että bändi on käynyt kuvaamassa uuden musiikkivideon viime viikonloppuna. Musiikkivideo tehtiin kappaleesta "Dan’t Fall Asleep", joka on vapaasti suomennettuna: "Älä Nukahda". Videon ohjasi Medialouhoksen Antti Hyyrynen. Kyseinen biisi on otettu STS:n tulevalta "Hope"-nimiseltä albumilta.

Lue koko julkaisu…

Swallow The Sun laittoi maistiaisia nettiin.

  • Julkaistiin tiistaina 21.11.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1264 kertaa
  • Bändit:

Kuusihenkinen, miehistä koostuva, Swallow The Sun -yhtye poseeraa holvikaaren alla.Melodista death/doom -metallia soittava Swallow The Sun (www.swallowthesun.net) on laittanut nettiin näytekappaleita bändin tulevalta "Hope"-nimiseltä albumilta. "Hope"-julkaisun omat viralliset nettisivut sijaitsevat osoitteessa www.070207.com, josta voi käydä lataamassa maistiaisia kappaleista "Hope", "These Hours of Despair" ja "Too Cold for Tears". Lisäksi ko. nettisivuille on laitettu kuvagalleria, videoleikkeitä ja runsaasti tietoa Swallow The Sun -yhtyeen tulevasta "Hope"-levystä.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun: Hope.

  • Julkaistiin lauantaina 28.10.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1347 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen melodista death/doom -metallia soittava Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) on nimennyt uuden albuminsa — bändin kolmas täyspitkä levy on nimeltään "Hope". Se julkaistaan Spinefarm Recordsin kautta ensi vuoden helmikuussa. "Hope" on jatkoa Swallow the Sunin vuonna 2005 julkaisemalle "Ghosts of Loss" -levylle, joka äänitettiin helsinkiläisessä Seawolf Studiosissa.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun masteroi albumin ensi maanantaina.

  • Julkaistiin lauantaina 14.10.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1235 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen metallipoppoo Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) on lähdössä masteroimaan tulevaa albumiaan ensi viikona maanantaina, eli 16. päivä kuluvaa kuukautta, helsinkiläisessä Finnvox-studiossa Minerva Papin kanssa. Bändin on tarkoitus julkaista albumi ensi vuoden helmikuussa Spinefarm Recordsin kautta.

Lue koko julkaisu…

Charon ja Swallow the Sun Spinefeastiin.

  • Julkaistiin lauantaina 07.10.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1414 kertaa
  • Bändit: ,

Tämän vuoden Spinefeast-tapahtumassa tullaan näkemään ja kuulemaan myös Charon ja Swallow the Sun. Spinefeast on tarkoitus järjestää tänä vuonna Helsingin Nosturissa lokakuun 20.–21. päivä. Yhden päivän liput saa 12 euron hintaan ja kahden päivän tiketit parilla kympillä.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun: Descending Winters.

  • Julkaistiin keskiviikkona 27.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1733 kertaa
  • Bändit:

Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) julkaisi viime vuonna "Ghosts of Loss" -albumin, joka sisälsi tämän biisin. Kyseisestä albumista painettiin aikoinaan "normaalin" version lisäksi 2000 kappaleen erikoispainos (digipak, jossa CD+DVD). Digipak-versio sisältää mm. bonuskappaleita.

Lue koko julkaisu…

Swallow the Sun viimeistelee kolmatta albumiaan.

  • Julkaistiin keskiviikkona 27.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1163 kertaa
  • Bändit:

Swallow the Sun (www.swallowthesun.net) on näillä näkymin saamassa kolmannen albuminsa valmiiksi — levy tullaan julkaisemaan ensi vuoden helmikuussa. Albumin miksaaminen aloitettaneen ensi viikon torstaina helsinkiläisessä Seawolf Studios -studiossa.

Lue koko julkaisu…