Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen sycronomica liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin sycronomica. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin sycronomica liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.
Julkaistaan 23.10.2009
Melodista mustaa metallia soittava saksalaisyhtye Sycronomica (www.sycronomica.de) tulee julkaisemaan täyslaidallisen verran musiikkiaan lokakuun 23. päivä levy-yhtiö Silverwolf Productionsin kautta, jonka kanssa müncheniläisyhtye solmi yhteistyökontrahdin heinäkuussa. Sycronomica nauhoitti albuminsa "Sycroscope" kotikaupungissaan sijaitsevassa Helion Studiossa, jossa bändi nauhoitteli aikaisemmin kaksi edellistäkin albumiaan.
Bändi signeerasi sopimuksen Saksan Bavariassa toimivan Silverwolf Productionsin ja talouskriisistä kärsivän SPV:n kanssa heinäkuun ensimmäisellä puoliskolla. Ryhmän kolmas albumi tulee olemaan seuraaja vuonna 2006 Armageddon Musicin kautta ilmestyneelle "Gate"-levylle ja vuoden 2004 puolella esiin tuodulle esikoisalbumille "Paths".