Metallimusiikki.net

the crown

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen the crown liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin the crown. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin the crown liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

The Crownilta albumi loppuvuodesta.

  • Julkaistiin sunnuntaina 18.03.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1100 kertaa
  • Bändit:

Ruotsin The Crown tiedottaa vokalistinsa Johan Lindstrandin välityksellä säveltävänsä nyt biisejä seuraavaa albumiaan varten. Todennäköisesti loppuvuodesta 2012 ilmestyvälle kiekolle, jonka julkaissee Century Media Records, on jo kirjoitettu runsaasti biisimateriaalia. Kuusi biisiä on treenattavana ja Lindstrandin mukaan ne ovat hyvin monipuolisia vaikkakin niistä löytyy toki punainen lanka. Useiden viisujen sanoitukset ovat tekemättä, kuin myös pari kokonaista kappaletta. The Crown ei ole vielä varannut studioaikaa. Äänittämisessä auttaa ja miksaamisen hoitaa kitaristi Marko Tervonen. Musiikillisesti luomus on death metallia. Yhtyeen edellinen levy, albumi "Doomsday King", ilmestyi syyskuussa 2010. Sillä kuultiin ensimmäistä ja viimeistä kertaa vokalistina Jonas Ståhlhammaria.

Lue koko julkaisu…

SteelFest Open Air 2012 potkaisee festarikesän käyntiin.

SteelFest Open Air 2012 aloittaa festarikesän synkimmällä mahdollisella kattauksella, kun Hyvinkään Villatehtaan alueella 18.–19. toukokuuta järjestetään death-, black- ja thrashmetallipeijaiset. Lauteille kipuaa tämän hetken kotimaisen tiukimman kärjen lisäksi muutama legendaarinen nimi kuten Entombed, The Crown, Impaled Nazarene ja A.R.G.

Tähän mennessä vahvistettuja esiintyjiä ovat: Entombed The Crown, Impaled Nazarene, A.R.G._ ja Sotajumala, Enochian Crescent, Deathchain, Cavus, Sacrilegious, Impalement, Corpsessed, Forced Kill, Saattue, Hellboozer Union, Sawhill Sacrifice, XIII, Ominous ynnä muutama iso nimi lisää, jotka julkistetaan myöhemmin. Lipunmyynti SteelFesteille aukeaa 12.12.2011 klo 09:00 Tiketissä ja Lippupalvelussa.

Lue koko julkaisu…

The Crown: Falling 'Neath The Heaven's Sea.

  • Julkaistiin lauantaina 05.02.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1413 kertaa
  • Bändit:

Sinertävä piirros ihmisen irvistävästä pääkallosta, jonka leuoista puuttuu hampaita. Kuvan yläosassa The Crown -logo sinertävällä värillä. Kuvan alaosassa lukee "Doomsday King".

Ruotsalainen The Crown toi viime syyskuussa esiin uuden studioalbumin, nimeltään "Doomsday King", ja nyt perjantaina sen soittolistalla kuultavasta kappaleesta tämän musiikkivideon kappaleeseen "‘Neath The Heaven’s Sea". Century Media Recordsin suostumuksella esiin tuotu videoklippi on 3,5 minuutin mittainen. Sen kuvasi yhtyeen ystävä, valokuvaaja Patrik Skoglöw, joka seurasi yhtyeen jäseniä ympäriinsä ja räpsi heistä jatkuvasti valokuvia. Kuvista valmistettiin tämä animoitu lopputuote. Varsinainen biisi, joka tällä videolla kuullaan, sisältyy viimeisimmän The Crown -albumin erikoisversiolle. Kiekon karvalakkiversio sisältää tasan 10 biisiä. Niistä kertyy tehokasta soittoaikaa hieman yli 44 minuutin veran.

Lue koko julkaisu…

The Crown palasi.

  • Julkaistiin keskiviikkona 02.12.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1288 kertaa
  • Bändit: ,

Aikaisemmin Dobermann-nimellä toiminut metallibändi päätti eilen 1.12. kääntää kelkkansa kohti tulevaisuutta ottamalla jälleen käyttöön aikaisemmin käyttämänsä nimen The Crown. Neljä entistä death/thrash metallia soittavan The Crownin jäsentä oli aikaisemmin ehtinyt piehtaroida Dorbemannin kanssa, mutta nyt ryhmä tunnetaan jälleen nimellä The Crown. Ruotsalaisyhtye tarjoaa omilla nettisivuillaan osoitteessa www.thecrownofficial.com kahdesta kappaleesta keskeneräiset näyteversiot.

The Crownin kopla hajosi viisi vuotta sitten sen jälkeen kun sen jäsenet kyllästyivät kiertue-elämän saralla koettuihin vastoinkäymisiin. Maaliskuussa 2004 yhtye ilmoitti rumpalinsa Janne Saarenpään suulla, ettei ollut kovin mieltäylentävää palata kiertueilta kotiin taskut ja lompakko tyhjinä, soittokamat leviämässä käsiin ja kohdata ovensuussa läjä laskuja. Saarenpää muistutti, ettei pelkillä hyvillä muistoilla live-esiintymisistä voi maksaa elinkustannuksia.

Lue koko julkaisu…

The Crown heräsi henkiin, tavallaan.

Deathstarsin Whiplasher mustaa taustaa vasten. Miehen ylävartalo kuvassa puettuna vihertävään fantasiauniformuun. Miehellä koppalakki päässä, ratsupiiska kourissaan ja rähinäremmi univormussa.Kuvassa A. Bergh

Horrostilaan vajonneen The Crown -yhtyeen miehistö pani pystyyn Dobermann-nimisen musiikkiryhmittymän. Bändin joukoissa toimittaa vokalistin virkaa ruotsalaisen industrial metallia mättävän Deathstarsin keulahahmo ja laulaja Andreas "Whiplasher Bernadotte" Bergh. Hän on viides pyöri siinä sopassa, jonka neljä The Crownin jäsentä perustivat. Dobermann kertoo soittavansa puhdasta death/thrash metallia. Deathstarsin laulajana tunnettu Bergh kertoo olevansa todella villinä päästessään osalliseksi tähän tuhtiin dynamiittipakkaukseen. Bergh on menneinä vuosina soitellut death metallia Swordmaster-bändissä. Swordmaster toimi vuosivälillä 1993–2001. Bergh perusti Deathstarsin Swordmasterin hajottua.

The Crown luhistui nelisen vuotta sitten, koska bändin jäsenet kokivat liian monien keikkasuunnitelmien menneen poskelleen kehnojen taistelusuunnitelmien tähden. Maaliskuussa 2004 bändin rumpalina toiminut Markus Saarenpää kertoi lehdistölle antamassaan kommentissa, ettei ollut kovin mukavaa palata kiertueilta kotiin tyhjätaskuna ja todeta postiluukussa läjä maksamattomia laskuja ja soittokamojenkin lahoavan käsiin. Laskujen maksaminen The Crownin kautta saaduilla keikkakokemuksilla ja -muistoilla ei ole ollut mahdollista, jonka takia bänditoiminta päätettiin lopettaa kokonaan.

Lue koko julkaisu…

Angel Blake äänittää 10 biisiä.

  • Julkaistiin tiistaina 02.10.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1179 kertaa
  • Bändit: ,

Tummasävyinen, sinisävyinen, valokuva Angel Blake -bändin keulahahmona toimviasta hevihemmosta. Hän seisoo mustiin vaatteisiin pukeutuneena jonkinlaista kiviseinää tai –muuria vasten. Miehellä taaksepäin kammatut mustat hiukset ja partaa.Äänittää lokakuussa

Ruotsalainen goottihenkistä metallia soittava Angel Blake (www.angelblake.com) tiedottaa kitaristi Marko Tervosen suulla työstävänsä tällä hetkellä viimeistä biisiä, mikä on tarkoitus sulloa yhtyeen uudelle vielä nimettömälle albumille. Kiekosta tulee seuraaja bändin debyyttialbumille "Angel Blake". Se äänitettiin ruotsalaisessa Tervosen studiossa, joka sijaitsee lähellä Trollhättania.

Uuden levyn soittolistalta löytyy pyöreät 10 biisiä. Sen jälkeen kun kaikkien biisien sanoitukset, nimet ja muut yksityiskohdat on viilattu lopulliseen muotoon, on bändin tarkoitus raahautua studiotilojen syövereihin äänittelemään kiekkoaan. Musiikkimateriaalia on luvassa 45-50 minuuttia. Albumin äänitystöiden bändi toivoo alkavan kuukauden sisällä.

Lue koko julkaisu…