Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen to/die/for liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin to/die/for. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin to/die/for liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.
Julkaistaan 27.1.2010
Kouvolalainen goottimetallibändi To/Die/For julkaisee Spinefarm Recordsin avulla ensi viikon keskiviikkona kokoelma-albumin “The Epilogue from the Past — The Best Of”. Noin 65 minuuttia musiikkimateriaalia sisältävä levy ilmestyy yhtyeen uran viidennen albumin airueksi, sillä opus sisältää yhtyeen vanhan tuotannon ohessa aivan uuden biisin “Angelica”, joka aiotaan sisällyttää bändin tulevan albumin kappalelistalle. Uutukaiskappaleen demoasteisen version voi käydä kuuntelemassa To/Die/Forin MySpace-sivuilta, jossa sijaitsevasta jukeboksista löytyy myös demoversio biisistä “Unknown III”. Edellisen kerran To/Die/For julkaisi musiikkia syyskuussa 2006. Tuolloin bändiltä ilmestyi kaksi kappaletta käsittävä singlelohkaisu “Like Never Before”. Single sisältää nimikkokappaleen lisäksi tulkinnan Ozzy Osbournen biisistä “(I Just) Want You”.
Kouvolan To/Die/For ilmoittaa astelevansa torstaina 6. päivä studioon nauhoittamaan seuraajaa vuonna 2006 ilmestyneelle “Wounds Wide Open” -kiekolle. Uusi albumi tulee olemaan goottimetallibändin kuudes pitkäsoitto. Se julkaistaan ensi vuoden alussa ainakin alustavien suunnitelmien mukaan. Levyä varten on tarkoitus nauhoittaa 15 kappaletta, mutta ei ole tiedossa tullaanko kaikkia näitä biisejä käyttämään lopullisella soittolistalla. Ensi viikolla alkavien äänitystöiden alussa bändi haluaa nauhoittaa laulujensa rumpuraidat neljän päivän tehotyöskentelyn varrella. Rumpujen nauhoittaminen on tarkoitus hoitaa aikavälillä 7.–9. elokuuta jossakin päin Helsinkiä sijaitsevassa studiossa.
Heinäkuussa To/Die/For ilmoitti kirjoittavansa kappaleita vokalisti Japen ja rumpali Tonmin voimin. Viime kuukauden puolella bändi ilmoitti, etteivät uudet biisit tule olemaan kitaravetoisia, mutta kitarasoittimia kuitenkin tullaan kappaleissa kuulemaan ainain jossain määrin.
Kouvolassa vuodesta 1999 kuluvan vuoden huhtikuuhun asti toiminut goottimetallibändi To/Die/For on osoittanut hentoisia elonmerkkejä yhtyeen laulaja Jape Perätalon ansiosta. Muusikko tiedotti fanikunnalleen eilen sunnuntaina jutelleensa bändin alkuperäisen rumpali Tonmi Lillmanin ja basisti Joseyn kanssa. Kolmikko keskusteli vielä ainakin yhden To/Die/For-albumin äänittämisestä. Jos albumi nauhoitetaan, se tulee olemaan bändin järjestyksessä kuudes pitkäsoitto ja se tullaan julkaisemaan joko vuoden 2010 tai sitä seuraavan vuoden puolella. Perätalo muistuttaa yhtyeen voivan lähteä luomaan uutta musiikkia vain mikäli Tonmi Lillman päättää osallistua projektiin. Kitaristien osalta asioita ei ole vielä ryhdytty hahmottamaan. Vokalistin mukaan suunnitelmien bänditoiminnan aloittamisesta toteutuessa tulee ensimmäiseksi työvaiheeksi uusien biisien luominen yhdessä hänen, Tonmin ja Joseyn kanssa. Perätalo itse aikoo joka tapauksessa jatkaa soittamista Sundown Sindromessa.
Suurinpiirtein vuosikymmenen ajan toiminut goottimetallibändi Kouvolasta, nimeltään To/Die/For, on päättänyt lopettaa toimintansa. Yhtye ilmoitti päätöksestään eilen maanantaina. Bändin laulaja Jape Perätalo tilittää haluavansa panna pisteen hermojaan raastavalle ja stressaavalle bändiprojektille, To/Die/Forille. Muusikon mukaan jo vuodesta 2005 lähtien metalliryhmä on joutunut kokemaan monia ikäviä vastoinkäymisiä, kuten kunnottomia promoottoreita, jotka ryssivät To/Die/Forin kiertueita ja keikkoja. Joitakin vuosia sitten järjestetty piipahdus Italiassa, sekä reissu Yhdysvalloissa, sujuivat kehnosti johtuen Perätalon motivaation puutostilasta. Miehen mukaan on jo ihme, että Yhdysvaltojen-kiertueen jälkeen he jaksoivat pyörittää bändisirkusta näihin päiviin asti.
Kouvolalainen goottimetalliyhtye To/Die/For (www.todiefor.fi) vaihtoi äskettäin rumpalikseen Toni Paanasen. Bändi kertoo yhtyeessä neljän vuoden ajan soittaneen Santtu Lonkan kanssa harjoitetun yhteistyön tulleen tiensä päähän, sillä Lonkalla ei ole bändin mukaan enää kylliksi motivaatiota To/Die/Forin joukkojen kanssa soittamista varten. Jäsenten motivaatiotason on bändin mukaan oltava korkea etenkin nyt, kun ryhmä on ryhtynyt kirjoittamaan biisejä uutta albumia varten. Uudeksi rumpaliksi värvätyn Toni Paanasen kanssa yhtye on ehtinyt järjestämään jo pari bänditreeniä, joiden perusteella bändi uskoo löytäneensä puuttuvan palasen moottoriinsa. To/Die/Forin joukot kertovat olevansa edelleen hyvissä väleissä ex-rumpalinsa Santun kanssa.
Tuorein albumi vuodelta -06
Kouvolalainen goottimetalliyhtye To/Die/For (www.todieforlove.com) tiedottaa viettävänsä heinäkuun 8.–11. päivän välisen ajan studion syövereissä äänitellen demoversioita tulevan albuminsa kappaleista. Yhtyeen puheiden mukaan valmiina on jo lukuisia kappaleita eri asteisissa vaiheissa, joiden lisäksi yhtye tulee sullomaan uudelle pitkäsoittonsa soittolistalle cover-version joko Duran Duranilta tai The Lords Of The New Churchilta. Yhtye kirjoitti äskettäin vieläpä aivan uuden värssyn, nimeltään “Johnny the Vampire”, joka on bändin kertoman mukaan parodia Johnny-nimisestä goottipojasta. Parodiabiisi saattaa päätyä biisilistalle, mutta yhtye ei ole vielä varmistanut tätä tietoa.
<br />Kuvassa To/Die/For
Voimasointu on raskaan musiikin festari, joka yhden päivän aikana tarjoilee yleisölle bändejä metallimusiikin eri alagenreistä. Heinäkuussa ravintola Kurkiniemen lavalla nähdään mm. Turisas, To/Die/For, Kiuas, Heorot (Mäntyharju), Rainroom (Järvenpää), Antirauhanturvaaja (Jyväskylä) sekä Access Beyond (Kouvola).
Festarin juontaa televisiosta tuttu metallimaajussi Teemu Haimi. Tapahtumapaikkana on Mäntyharjun keskustassa sijaitseva ravintola Kurkiniemi ja sen piha-alue. Paikka on nimensä mukaisesti niemi, joten bändien katselun lomassa voi ihailla kesäistä järvimaisemaa. Festari on sallittu myös alaikäisille (erilliset anniskelualueet).
Soittanut vuodesta 2001
Kotkalaisen ID: Exorcistin uusi kitaristi on To/Die/Forissa vaikuttava Antza Talala. Talalalle tekee tilaa perustajajäsen Jyrki Jänkälä. Basson kammessa on niin ikään myös uusi naama, joka tottelee nimeä H. Uusi levy ilmestyy kevättalvella 2008.
On pitkästä aikaa mukava soittaa kunnon mättöä. Kun jätkät soitti ja vähän vihjaili kitaristin pestistä niin totta munassa olin messissä. Tää on T/D/F:n ohella aivan loistava juttu! Äijät on mahtavaa sakkia niin soittajina kuin juhlijoinakin. Eli tärkeimmät asiat on testattu ja homma toimii!
, Antza Talala hehkuttaa.
Kuva: Vesa Ranta
Kouvolalaisen To/Die/For (www.todieforlove.com) -goottimetallibändin laulaja Jarno “Jape” Perätalo uutisoi olevansa tällä hetkellä täällä kotimaassaan ja luomassa Cubase-ohjelmistolla uutta musiikkimateriaalia bändin seuraavaa albumia varten. Perätalo arvelee tämänhetkisen tilanteen pohjalta seuraavasta pitkäsoitosta kehkeytyvän To/Die/Forin synkin albumi. Hän ei osaa tässä välissä sanoa milloin yhtye ryhtyy jälleen harrastamaan bänditreeneissä käymistä, mutta toteaa nykyisen “tauon” saavan hänet erittäin tylsistyneeksi. Metallimusiikki.net kertoi lokakuun lopussa yhtyeen tilanteen olleen tuohon aikaan sellainen, ettei bändin tulevaisuudesta ollut varmuutta — myöhemmin osoittautui ryhmän jäsenten haluavan ottaa vain väliaikaista taukoa To/Die/Forin kanssa toimimisesta.
Kotoisin Kouvolasta
Kotimainen goottimetallia soittava To/Die/For (www.todieforlove.com) uutisoi vokalisti Jarno “Jape” Perätalon suulla yhtyeen virallisten MySpace-sivujen kautta, että bändin tulevaisuus on hieman avoin. Bändi ei ole vielä päättänyt aikooko se jatkaa toimimista, sillä tulevaisuus on täysin avoin. Bändillä ei ole sopimusta levy-yhtiön kanssa eikä se ole vielä äänittänyt demoa. Yhtye paljastaa saattavansa äänittää jossain vaiheessa uransa kuudennen albumin, ehkä. Bändi soitti pari päivää sitten viimeisen konserttinsa Moskovassa — To/Die/Forin joukot matkustivat paikan päälle samassa junassa kuin Charon-yhtyeenkin jäsenet.
Pohjois-Amerikassa kesä-heinäkuun
Kotimainen goottimetallia soittava To/Die/For (www.todieforlove.com) aikoo tehdä kattavan Pohjois-Amerikan suuntaan tähdätyn kiertueen, joka alkoi 27. päivä Springfieldistä. Kiertue päättyy 28. heinäkuuta. Kiertueella esiintyy Shatter Messiah, Virgin Black ja Epicurean.
To/Die/For etsii tällä hetkellä uutta levy-yhtiötä, sillä bändin sopimus päättyi Spinefarm Recordsin kanssa.
Bändin tällä hetkellä tuorein albumi on “Wounds Wide Open”, joka julkaistiin Suomessa viime vuonna lokakuun 4. päivä. Se on yhtyeen uran järjestyksessä viides pitkäsoitto.
Bändissä on viisi miestä
Suomalainen melankolista goottimetallia luova To/Die/For (www.todieforlove.com) etsii tällä hetkellä uutta levy-yhtiötä. Bändi erosi aikaisemmin kuluvana vuonna Spinefarm Recordsin riveistä.
Bändi suunnittelee lähtevänsä ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikkaan kiertueelle. Kiertueen on tarkoitus käynnistyä kesäkuun 26. päivä ja kestää tasan kuukauden ajan. To/Die/For-yhtyeen lämmittelijänä toimii Shatter Messiah ja Epicurean.
Kouvolan goottimetallia hönkivä To/Die/For (www.todieforlove.com) on lähdössä keikkailemaan. Bändi tekee maaliskuussa yhden keikan Kouvolassa, mutta siirtyy sieltä sitten Espanjaan, Italiaan ja lopuksi Saksaan.
Bändin viides studioalbumi on “Wounds Wide Open”. Se julkaistiin Suomessa viime vuoden lokakuussa. Kiekko on jatkoa To/Die/For -poppoon vuonna 2005 julkaisemalle “IV”-albumille. “Wounds Wide Open” äänitettiin Fantom Studioilla ja Sonic Imagessa. Miksaaminen hoidettiin ruotsalaisessa Abyss Studiossa, jossa levyn miksasi itse Peter Tägtren. Tägtgren on tehnyt töitä mm. Dimmu Borgirille ja Celtic Frost -yhtyeelle.
Kotimainen goottimetallibändi To/Die/For (www.todieforlove.com) -bändin biisi “Hollow Heart” edustaa yhtyeen vanhempaa tuotantoa. Kappale on kuultu mm. single-levyllä, mikä julkaistiin vuonna 2001. Kappale päätyi myös “Epilogue”-albumilla, joka myös laskeutui levykauppoihin samana vuonna.
To/Die/For on kotoisin Kouvolasta ja se perustettiin vuoden 1999 puolella. Aikaisemmin yhtye on tunnettu nimellä Mary-Ann, joka syntyi v. 1993, mutta joka muutaman vuoden kuluttua vaihtui bändiksi, jonka nyt tunnemme nimellä To/Die/For.
Kouvolalainen To/Die/For perustettiin vuonna 1999. Bändin edeltäjä oli Mary-Ann, joka perustettiin vuonna 1993 Kouvolassa. Tämä musiikkivideo on tehty bändin v. 2005 julkaisemalta “IV”-albumilla kuultavasta kappaleesta “Little Deaths”. Kyseinen kiekko julkaistiin Spinefarmin kautta.