Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen tombs liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin tombs. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin tombs liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.
Löydät yhtyeen tombs musiikkia CDON.comin hyllyltä.
Relapse Records uutisoi ylpeänä kirjoittaneensa levytyskontrahdin yhdysvaltalaiselle Tombs-bändille. Yhtye kirjoittaa tällä hetkellä materiaalia albumijulkaisuaan varten, josta tulee seuraaja “Tombs”-nimiselle EP-kiekolle. Tombsin uusi pitkäsoitto tullaan nauhoittamaan elokuussa ja levy julkaisemaan varhain vuonna 2009. Biisejä yhtyeen edelliseltä ja tulevalta pitkäsoitolta, sekä demojulkaisujen kappaleita, voi kuunnella yhtyeen MySpace-sivuilla.
Tombs keikkailee Euroopassa syksymmällä. Jenkkibändin Vanhalle mantereelle tähtäämä reissu sisältää mm. esiintymisen Saksan Trainspotting Festin lavalla, jossa esiintyy myös sellaisia bändejä kuin Capsule, Ultra Dolphins ja Pulling Teeth.