Kuva: Peter Beste
Black metal –yhtye Gorgorothin kitaristi Infernusin versio, joka on tällä hetkellä nujakoimassa lakituvassa Gorgoroth-nimen käyttöoikeudesta Gaahlia ja King ov Helliä vastaan, tiedottaa eilen julkaisemassaan uutisessa viime kuukaudet kuluneet tappelemisen lisäksi uuden musiikkimateriaalin nauhoittamisessa. Infernus on purkittanut Tukholman ulkopuolella sijaitsevassa Tomas Asklundin Monolith Studiossa uusia biisejä. Tähän mennessä hän on saanut valmiiksi esituotantovaiheen, joka sisältää rumpu–, kitara– ja bassoraidat. Infernusin Gorgoroth tulee julkaisemaan uuden albumin, jonka nimi on "Quantos Possunt ad Satanitatem Trahunt". Levylle ei ole vielä tiedossa vokalistia, mutta Infernus uskoo kelvollisia laulajakandidaatteja varmasti löytyvän.
Infernus uutisoi eilen tiistaina, että edellisten kuukausien aikana hän on lukenut useita uutisjuttuja hänen ja basisti King ov Hellin sekä vokalisti Gaahlin välisistä riidoista. Mies muistuttaa, ettei Gorgoroth-nimeen liittyvää tavaramerkkikiistaa ole vielä päätetty. Tilanne on lain silmissä edelleen sama kuin puoli vuotta sitten. Nimikiista päätetään Norjan Oslossa. Lisää hämmennystä soppaan muusikko kertoo tuoneen levy-yhtiö Regain Recordsin ja Gaahlin sekä King ov Hellin väliset riidat. Viimeksi mainittu kiista on onneksi saatu laitettua toistaiseksi sivuun lopettamalla "True Norwegian Black Metal — Live in Grieghallen" -livealbumin myyminen ja markkinointi. Albumin myymiseen liittyvät riidat puidaan päätökseen Ruotsin Malmön raastuvassa.
Infernus arvelee fanien päitä sekoittavan nämä ulkomusiikilliset konfliktit. Infernus tunnustaa hänenkin livenneen asian ytimestä sivupoluille, mutta eilen kertoi palanneen jälleen raiteilleen. Mies tiedottaa hänen valjastamansa Gorgorothin version julkaisevan lähitulevaisuudessa "Quantos Possunt ad Satanitatem Trahunt" -nimisen pitkäsoiton. Muusikon apuna toimii entinen Gorgorothin jäsen Tormentor. Kaksikko virittää kappaleiden sovituksia näinäkin hetkinä. Kunhan sovitukset valmistuvat, biisien rumpuraidat purkitetaan Monolith Studiossa. Sen jälkeen Infernus lentää brasilialaisen Laboratório 6 Studioon, jossa äänitystöiden yhteydessä häntä tukee Fabio Zperandio. Uuden albumin bassoraidat tulee nauhoittamaan Obituaryn Frank Watkins. Levy on alustavien suunnitelmien mukaan tarkoitus julkaista aikaisintaan ensi vuoden keväällä, mutta todennäköisemmin vasta kesällä Regain Recordsin kautta. Syksyllä 2009 Infernusin Gorgoroth lähtee kiertueelle.

Kuvassa Gorgorothin Infernus. Kuva: Tommy Naess.
Oman mausteensa Infernusin, Gaahlin ja King ov Hellin väliseen kolmiodraamaan tuo Gaahlin ja muotiguru Dan De Veron välinen intiimi suhde. Metallimusiikki.net kertoi heinäkuun lopussa Gaahlin suunnitelleen naisten vaatemalliston, jota kutsutaan nimellä Wynjo. Se on tarkoitus julkaista suurelle yleisölle joulukuussa 2008. Gaahl, eli Kristian Espedal, tutustui läheisesti Dan De Vero -nimiseen mieheen jo pari vuotta sitten ja he ovat siitä lähtien olleet tarkemmin määrittelemättömässä suhteessa keskenään.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 320 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin gorgoroth. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…