Julkaistaan 21.10.2009
Norjalaisen Gorgorothin yhdeksännen albumin julkaisuajankohdaksi Euroopassa on merkitty 21.10.2009. Marraskuun 11. päivä se ilmestyy Yhdysvalloissakin Regain Recordsin julkaisemana. Latinankielisen nimen "Quantos Possunt ad Satanitatem Trahunt" saanut pitkäsoitto nauhoitettiin bändin rumpali Tomas Asklundin oman Monolith Studion tiloissa. Tämä on ensimmäinen Gorgorothin uusi albumi, jossa metallimusiikin parrasvaloista äskettäin vetäytynyt Gaahl kumppaneineen on erossa. Levyllä kuullaan Gorgoroth-nimeen tavaramerkkioikeuden saanutta Infernusta kitaran varressa ja basistina Obituaryn Frank Watkinsia. Albumilla toimii lauluosuuksissa Pest ja rumpalina aikaisemmin mainittu Tomas Asklund. Hiljattain kitaristiksi värvätyn Tormentorin soittoa ei tulla kuulemaan tällä kiekolla.
Infernus toimi uuden albumin tuottajana yhdessä pellinpaukuttaja Tomas Asklundin kanssa. Levy masteroitiin tukholmalaisessa Cutting Roomissa.
Bändi järjesti heinäkuun puolen välin tienoilla albuminsa ennakkokuuntelutilaisuuden Saksan Berliinissä lehdistön edustajille. Kutsuvieraat saivat tutustua lokakuussa ilmestyvän luomuksen tyyliin — läsnä tapahtumassa olivat Infernus ja rumpali Tomas Asklund.
Alunperin kesäkuussa 2008 ilmestyneen "True Norwegian Black Metal — Live in Grieghallen" -livelevyn kohdalla tehtiin hiljattain harvinainen uudelleennauhoitusruljanssi. Tukholman Threeman Recordingsin äänityskammiossa Gorgorothin uuden vokalistin lauluraidat lisättiin korvaamaan Gaahlin aikaisemmin nauhoittamat ääniraidat. Regain Recordsin kautta julkaistu albumi halutaan tuoda fanikunnan korville ilman Gaahlin ääntelyä. Ennen kappaleiden nauhoittamista uudelleen Infernus voitti oikeusjutun vokalisti Gaahlia ja basisti King ov Helliä vastaan. Infernus voitti itselleen oikeudet käyttää Gorgoroth-nimeä sen jälkeen kun Gaahl ja King ov Hell olivat yrittäneet sen lakiteitse kaapata itselleen. Mainitut kaksi muusikkoa olivat alunperin vuoden 2007 syyskuussa pyrkineet valtaamaan Gorgoroth-nimen ja bändilogon hakemalla sille tavaramerkkisuojaa. Infernus oli perustanut bändin vuonna 1992. Hän päätti viime vuoden syyskuussa viedä entiset bändinsä jäsenet raastupaan. Lakitaisto päättyi vasta tammikuussa kuluvana vuonna.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 212 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin gorgoroth. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Loistavaa! Myspace sample nosti odotuksia entisestään. Aivan hemmetin hienoa että Infernus voitti bändin nimen itselleen ja saa jatkaa omaa polkuaan. Kokoonpano on nyt huomattavasti parempi kuin edeltänyt. Pestin vocaalit ja infernukset luovuus + loistava rumpali ja basisti. Odotettu paluu entiseen jotten sanoisi :)
Jep, tältä levyltä odotan paljon. Tuo on ensimmäinen uusi sellainen Gorgorothin kiekko, jossa Gaahl ja King eivät ole mukana, joten musiikki voi poiketa paljon Gorgorothin aikaisemmista levyistä.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…