Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Kotiteollisuus Sauna Open Airissa 7.6.2009!

  • Julkaistiin torstaina 16.07.2009.
  • Luettu 668 kertaa
  • Bändit:

Kotiteollisuuden kaksi jäsentä ovat antautuneet pusuttelemaan keikkalavalla soitinlaitteiden ympärillä ja kitarat kourissa.Kuva: Jouni Kautto

Kotiteollisuus soitti hienon keikan Sauna Open Airin viimeisenä päivänä, sunnuntaina. Kun yhtye oli ottanut yleisönsä, oli aika tutkailla poikien kuulumisia. Nokkamies Jouni Hynysen keikkaväsymyksen johdosta päädyin rupattelemaan yhtyeen basistin, Janne Hongiston, kanssa sangen leppoisissa merkeissä!

Tämä on Tampereella järjestetyn Sauna Open Air -festivaalin yhteydessä tehty neljäs bändihaastattelu. Edellisen kerran Metallimusiikki.net turisi Finntrollin kanssa. Artikkelisarjan toisessa osassa puitiin Profane Omenin toimia ja 14. kesäkuuta julkaistussa ensimmäisessä osassa 45 Degree Womanin vaiheita.

Olette jo todella "vanha" yhtye, toiminut jo vuodesta 1991. Millaista alkuaika oli, kun duunasitte musiikkia nimellä Hullu Ukko ja Kotiteollisuus?

Se oli yhtä helvettiä. Sen jälkeen homma on mennyt vain pahempaan suuntaan!

Teittekö paljon demoja alkuvaiheessa?

Tehtiin, ihan helvetisti, ja koko ajan. Tunsimme, että kukaan ei ymmärrä ja ainoastaan me olemme oikeassa. Jälkeenpäin olemme saaneet kuulla, että sen aikaisille teoksillemme on peräti naurettu levy-yhtiöissä. No, vuoden 2003 teoksella "Helvetistä Itään" saatiin sitten kunnollinen levytyssopimus.

Siinähän taisi soittaa Tuomas Holopainen koskettimia? Onko teillä ollut muuta musiikillista yhteistyötä?

No jos viinan juonti on yhteistyötä, niin sitten! Onhan se haastattelijankin mielestä tietynlaista "supporttia" ja ajatustenvaihtoa.

Kuka, tai ketkä, laittavat biisinne syntymään?

Jouni pitkältikin, ja sitten kaksi hahmoa siellä, taustavaikuttajina. Sanoitusmaailma alkaa olemaan Jounilla hanskassa nykyään. Joskus aikaisemmin oli sellaista, että melkein hävetti. Enää ei tarvitse hävetä — hän on oppinut!

Onko pienellä trio-kokoonpanolla helpompi tehdä musiikkia, kuin muuten?

On ehdottomasti. Vaikka emme nyt oikeastaan muusta tiedä mitään. Meillä kun alkaa olla sellainen miestenvälinen suhde sillä tasolla, että tunnetaan toisemme niin tarkkaan että soittaminen yhdessä on hienoa. Ikään kuin pitkässä parisuhteessa, jossa seksi tuntuu vielä paremmalta.

Julkaisitte viime vuonna cover-kappaleilla täytetyn "Sotakoira"-albumin. Miten sellaiseen päädyitte?

Näin jälkeenpäin vähän vituttaa se, että kaikki muutkin bändit tekivät viime vuonna cover-albumeja. Omasta mielestämme olimme oikeinkin hyvillä jäljillä, tuossa coveroinnissamme. Sessiot olivat todella mukavia. Pois levyltä jäi esimerkiksi Juice-cover, jota emme jaksaneet tehdä. Häneltähän löytyisi montakin asiallista biisiä.

Teiltä on tänä vuonna tullut myös uusi levy. Mitä mieltä itse olette siitä?

No, ainahan uusi levy tuntuu parhaalta ja aivan ensimmäisiä levyjä lukuunottamatta olen itse kuunnellut eniten juuri tätä. Ainahan se on tavallaan samaa paskaa, mutta tuntuu että olemme löytäneet jollain tapaa "uuden pyörän" ilmaisuumme. Biisitkin olivat tavalliseen tapaamme jo valmiita studioon mennessä. Yleensä treenaamme ja viimeistelemme ne todella hyvin ennen äänityksiä. Näin saamme itse studiotyön tehtyä itsellemme helpommaksi. Olemme myös tosi perfektionistejä studiossa. Pyrimme aina soittamaan mahdollisimman hyvin.

Miten teillä tuo keikkaelämä? Onko paljon keikkaa?

Tänä vuonna on ihan helvetisti keikkaa. Ensi vuonna sitten yritetään, että olisi vähän rauhallisempaa.

Miesasia ja äijäkulttuuri liittyy myös olennaisesti bändiinne. Millainen on miehen asema, nyky-Suomessa?

En oikein osaa puhua kuin omasta puolestani. Olen ainakin itse suomalaisena miehenä hyvinkin tyytyväinen olemiseeni. Enkä nyt tiedä, onko kellään muullakaan mitään vastaansanomista. Vaikka niitä feministejä pyörii jaloissa, mutta jos niillä on hyvät perseet niin pyöriköön!

Onko yhtyeellä jonkinlaista syvempää sanomaa?

Kyllä. Se on vittu! Joskus aikaisemmin se oli viina, mutta nykyään tuo.

Miten yhtyeessä on vaikuttanut se, että johtohahmonne on tullut tutuksi TV:stä?

Oikeastaan siinä on vain ottanut päähän se, kun kävellään kadulla Jounin kanssa, ja ihmiset osoittelevat, ja kiljuvat "äijä, äijä"! Olenkin monesti miettinyt, että onneksi minä olen vaan Hongisto, enkä Hynynen.

Minkälainen loppukaneetti sinulla olisi sanoa Metallimusiikki.netin lukijoille?

Hevi on paskimmillaan ihan vitun paskaa!

Tähän mietteeseen on hyvä yhtyä ja päästää miehet rentoutumaan Tampereen kesäiseen iltaan!

Kotiteollisuus Sauna Open Airissa 7.6.2009

Kotiteollisuus on:

  • Jouni Hynynen (laulu ja kitara)
  • Janne Hongisto (basso ja taustalaulu)
  • Jari Sinkkonen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Jouni Kautto julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 554 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt