Virhe ladattaessa liitännäistä: wet_slimpattern -> Warning: preg_grep() [function.preg-grep]: Unknown modifier '|' on line 9
Metallimiehelle järeitä maihareita.
Juorulehti Katso, jonka nettisivut sijaitsevat osoitteessa www.katso.fi, kertoo Nightwish (www.nightwish.com) -yhtyeen Tuomas Holopaisen olleen yhteydessä bändin managerin, Ewo Rytkösen, kanssa Epica-bändin Simone Simonsiin. Katso-lehden kerrotaan keskustelleen Epica-bändin keikkamanagerin kanssa edellä mainituista huhuista — manageri Jeps Salfishberger ei kuitenkaan vahvistanut tai kieltänyt niitä. Tuomas Holopaisen kerrotaan bonganneen Epica-bändin Simonsin kun Epica oli esiintymässä tämän vuoden Tuska Festival -tapahtumassa Helsingissä.
Nightwish on etsinyt uutta laulajaa bändin kokoonpanoon siitä lähtien kun laulaja Tarja Turunen erotettiin kokoonpanosta. Bändi on aikaisemmin kertonut valitsevansa uuden laulajan jossain vaiheessa ensi vuoden kevättä. Nightwishin on tarkoitus julkaista uusi single vuoden 2007 keväällä, joka lohkaistaan bändin uudelta albumilta.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 0 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 65 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin nightwish. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Nightwish musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!