Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Sonata Arctican haastattelu Finnish Metal Expossa!

  • Julkaistiin sunnuntaina 21.03.2010.
  • Luettu 2335 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctican kokoonpano seisoo suuressa valkoiseksi kalkitussa huoneessa siten, että jäsenistä osa joutuu kumertumaan jotta he mahtuisivat huoneeseen. Kuvan jäsenet ovat miehiä ja heistä valtaosalla tummaa palttoota yllä.Kuva vuodelta 2009

Maamme metallibändien kärkeen kuuluva Sonata Arctica sai luvan päättää tämän vuoden Finnish Metal Expo -kinkerit. Yhtyeen viimeisin “The Days of Grays” -albumi antoi odottaa paljon keikaltakin. Bändin laulaja ja nokkamies Tony Kakko löysi aikaa istahtaa, kahvikuppi kourassaan, jutustelemaan hieman yhtyeestä ja sen historiasta!

Sonata Arctica oli Finnish Metal Expon viimeinen esiintyjä lauantaina 20. helmikuuta. Yhtye soitti muhkean 75-minuuttisen keikan Apocalyptican vaiettua. Tämä haastattelu on kolmas FME:n yhteydessä tehty turinatuokio. Aikaisemmat messun yhteydessä tehdyt jutut käsittelevät Amorphista ja Korpiklaania.

Aloititte 90-luvun alussa Tricky Beans -nimisenä ja teitte peräti neljä demonauhaakin. Millaista se aika oli?

Se oli sellaista pop-rock-tyylistä siihen aikaan. Covereita soiteltiin aika paljon, mutta aika nopeasti alkoi tulla omiakin biisejä. Aika monta biisiä, niistä demoille päätyneistä, on itse asiassa tehty myöhemmin Sonatan puitteissa uudestaan. Esimerkiksi Tallulahia ja tämmöisiä. Osaa on jonkin verran modernisoitu, mutta osa oli käyttökelpoisia ihan semmoisenaan. Sen aikainen musiikki ei eroa paljon nykyisestä, paitsi että nopeammat ja rankemmat biisit on tulleet myöhemmässä vaiheessa mukaan. Niitä alkuperäisiä demojahan läheteltiin pääasiassa Soundin (suomalainen musiikkilehti. toim.huom.) demosedälle, jossa monesti sijoituttiinkin parhaaseen kolmannekseen. Sehän oli siinä vaiheessa lähinnä harrastusta, että oli kiva soitella ja käydä studiossa. Viimeiseltä demoltamme päätyi neljä biisiä ekalle levyllemme.

Se mainittu levy “Ecliptica”, oli esimerkiksi Japanissa melkoinen menestys. Miltä se tuntui?

Se oli täydellinen, positiivinen yllätys! Muistan kun olin Torniossa opiskelemassa koulussa, mikähän tunti nyt mahtoi olla, ja sain kuulla, että levy oli myynyt Japanissa 20 000 kopiota. Se edesauttoi meitä urallamme suuresti muutenkin. Esimerkiksi siten, että jostain tuli rahaa sen verran, että pystyttiin eka kiertue laittamaan pystyyn. Ei meillä oikeestaan missään muualla ollutkaan mitään ihmeempää levymyyntiä.

Mutta ettekös te päässeet melko pian sitten isolle kiertueelle?

Joo, Euroopan-kiertueelle päästiin Stratovariuksen ja _Rhapsodyn _kanssa. Se oli meille sellainen lottovoitto heti siihen alkuun. Oltiinhan me sellaisia räpistelijöitä ja vihreitä, ettei tietty mistään mitään, mutta siellä ihmiset diggasivat meidän meiningistä. Se oli meille tosi hyvä rundi. Teimme itsemme tiettäväksi Euroopassa — kai me olimme lavalla eräällä tavalla viattomia ja viehättäviä.

Syntyikö bändien kesken minkäänlaista kilpailua?

Ei ollenkaan, se oli ihan kaverimeininkiä. Mekin oltiin maailman suurimpia Stratovarius-faneja silloin, niin ajateltiin vaan rundilla, että “ei oo totta, ollaan samalla kiertueella”. Muistan vielä kun saimme tietää siitä kiertueesta. Oltiin juuri masteroimassa sitä Eclipticaa, kun manageri tuli sanomaan että olisi lämmittelybändin paikka. Me aateltiin, että jossain Tavastialla on joku häppeningi. Sitten kun hän sanoi että se olisi seitsemän viikkoa Euroopassa Stratovariuksen ja Rhapsodyn kanssa, tuli kauhea pakokauhu. Mäkään en ollut aiemmin käynyt missään Pohjoismaiden ulkopuolella.

Millä tavalla keikkakulttuuri eroaa siellä suuressa maailmassa?

Suomessa suhtaudutaan suomalaisiin bändeihin vähän sillain, että “hohhoo”, ja ulkomaisiin niin että, “jee, noi on ulkomailta”. Onhan Suomi jollain lailla eksoottinen siellä, mutta ei se vastaanotto valtavasti eroa. Jossain Italiassa ja Espanjassa meno on kertaluokkaa railakkaampaa.

Sitten korviini on kantautunut yllättävä juttu, että teistä on ollut tekeillä videopeli. Mitäs sille projektille kuuluu?

Se oli jo vuosia sitten. Itse asiassa en ole kuullut siitä tuotantoryhmästä yli vuoteen mitään. Se juttu lähti kolmannen levymme kansitaiteesta ja musiikista siten että he ajattelivat siinä olevan ainesta peliin. He olivat kyllä aivan alan ihmisiä, mutta nyt siitä ei tosiaan ole kuulunut mitään. Aikaisemmassa vaiheessa näin pelistä tehdyn alkuversion, jossa kosketinsoittajamme Henkka taisteli örkkejä vastaan. Siinä vaiheessa peli vaikutti aika komealta. En tiedä mihin suuntaan he olisivat peliä sitten kehittäneet, koska en ole myöhempiä versioita sitten nähnyt.

Valotapa hiukan musiikin syntyä?

No, minä oon tehnyt kaikki biisit, kahta lukuunottamatta. Tekovaihe on sellainen, että näpyttelen joko keyboardilla tai kitaralla. Siitä se lähtee. Jammailen sillä tavalla yksinäni, kunnes löytyy jotain mukavankuuloista kamaa. Sanoitusideoitakin kirjoittelen koko ajan vihkoon, enkä osaa niitä vielä siinä vaiheessa yhdistää mihinkään melodiaan. Sanat tulee aina valmiiseen melodiaan ja parhaassa tapauksessa yhtäaikaisesti. Kun tiedän, miten melodian pitää mennä, osaan sitten rytmittää sanat siihen sopiviksi. Parhaimmillaan tuo tietysti on, kuten sanottua, yhtäaikaista, ja melodiaa pystyy vielä muokkaamaan myös sanojen mukaan. Tilanteessa, jossa olet jo pyöritellyt melodiaa useita viikkoja päässä, on sitä enää vaikeaa lähteä muokkaamaan sanoja vastaavaksi.

Kertoisitko hieman sanoitusmaailmasta, ja sen syvällisyydestä?

Osaan biiseistä tulee aivan perussanoituksia, koska “banaani on banaani” ja se on vain mielikuvituksesta kiinni mitä siitä saa väännettyä. Nuo ihmissuhdejutut on olleet itselle aina sellainen iso asia. Se on tietysti yleinen aihe bändeillä, mutta niihin on niin helppo samaistua ja jokaiselle löytyy “oma” ihmissuhdebiisi. Vaikka itse on elänyt tasaisessa ja onnellisessa parisuhteessa jo toistakymmentä vuotta, niin aina löytyy jostain sitä innoitetta kirjoittaa tuollaisista asioista. Luen myös aika paljon. Esimerkiksi edelliselle levyllemme syntyi biisin idea, kun lueskelin National Geographicin artikkelia noitavainoista. Siitä tulikin varsin eeppinen tekele.

Miten teillä sujuvat studiosessiot?

Pyrimme jättämään tietyn elämän maun biiseihin. Toisaalta jälkeenpäin kuunneltuna sitä tietää omat tekemisensä niin tarkasti, että kuulee sellaisiakin virheitä, joita muut eivät kuule. Esimerkiksi että “tuota olisi pitänyt muokata, ja tuohon olisi ollut parempi idea”. Biisitkään eivät monesti ole aivan valmiita studioon mennessä. Viimeisellä kolmella levyllä varmaan yli puolet biiseistä on tehty loppuun vasta studiossa ollessa. Pyrimme kuitenkin siihen, että Tommilla-rumpalilla, joka tekee pohjia levylle, olisi koko ajan työtä. Koitamme pitää itseämme aisoissa niin, ettei studioaika veny. Kirjoittelen juttuja vielä sen rumpupohjien äänityksen aikana. Sitten kun on rumpujen viimeinen äänityspäivä, pitää matskun olla valmista. Edellisen levyn tekemisiin meni kaksi kuukautta. Ei ihan vähän, mutta ei myöskään pisimmästä päästä.

Oletteko mieluummin studiossa, vai tien päällä?

Tuokin on kaksipiippuinen juttu. Kumpaankin kyllästyy. Viimeistään siinä vaiheessa kun studiossa alkaa olla levy valmis, niin olet jo todella valmis lähtemään keikoille. Sitten kun alkaa olla vuoden kiertue täynnä ja kaikki paikat on jo kierretty, niin iskee kyllästyminen.

Sovitatteko biisit kovin “täyteen”, eli käytättekö paljon äänitysraitoja?

Vähän vaihtelevasti. Välillä saattaa olla laululle vain pari kolme raitaa. Joissain biiseissä jopa kolmattasataa. Mulla on kyllä vähän taipumuksena tehdä tällaisia isoja sovituksia: kuoroja ynnä muuta sellaista. Omia ääniäkin tulee käytettyä päällekkäin ihan helvetisti. Välillä lähtee homma vähän lapasesta. Sen huomaa siitä, kun miksatessa pudottaa kaikki soitinraidat pois, niin biisi toimii pelkillä lauluraidoillakin hyvin. Nyt on kyllä vähän oppinut sovittamaan niin, ettei nyt laulaisi biisiä ihan tukkooon. Meidän tyylihän on sellainen runsas sovitus ja massiiviset saundit. Jos niitä hirveästi karsisi, niin yhtye ei enää kuulostaisi omalta.

Miten tyytyväisiä olette tuohon viimeisimpään levytykseenne?

Erittäin tyytyväisiä. Se oli tosin sillä tavalla omanlaisensa levy, että aiheutti jonkin verran olankohautuksia ja hämmennystä. Tällä levyllä on palattu hieman ajassa taaksepäin — on yhdistelty uutta ja vanhaa tyyliä. Levyn arvostelut eri lehdissä ovat olleet parempia kuin koskaan. Levyllä löytyy kaikille jotain; niille, jotka tykkäsivät alkuaikojen biiseistä ja niille, jotka tykkäsivät “Unia”-albumista. Tarjolla on kuunneltavaa myös nykymenon ystäville.

Tässä vaiheessa yhtyeen manageriporras ilmoittaa, että sallitaan vielä viimeinen kysymys! Mietin, mikä se voisi olla, ja päädyn aina niin ajankohtaiseen: Mitä tulevaisuudensuunnitelmia teillä on?

Pitää tehdä nämä Suomen keikat vielä alta pois. Sitten suunnataan huhtikuussa Jenkkilää ja sitten on nuo kesäfestarit.

Haastattelija kiittää, kumartaa ja suosittelee lämpimästi tutustumaan yhtyeeseen keikalla, kun vain on mahdollisuus!

Sonata Arctica Finnish Metal Expossa 20.2.2010:

Sonata Arctica on:

  • Tony Kakko (laulu ja kosketinsoittimet)
  • Elias “E.Vil” Viljanen (kitara)
  • Henrik “Lance” Klingenberg (kosketinsoittimet)
  • Marko Paasikoski (basso)
  • Tommy Portimo (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Jouni Kautto julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 1197 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.