Melodista metallia veivaava Sonata Arctica on saanut valmiiksi uuden musiikkivideonsa kuvaustyöt. Musiikkivideo on tehty bändin uudesta singlestä, minkä nimi on "Paid in Full". Orkesterin nettisivuilta löytyy musiikkivideon tekemisestä uutisoiva englanninkielinen päiväkirja, mistä voi käydä kaivelemassa musiikkivideon tekemiseen liittyvää kuvamateriaaliakin. Päiväkirjassa julkaistujen valokuvien perusteella musiikkivideossa tullaan näkemään räjähdyksiä — bändikin tunnustaa, että oli erittäin hauskaa katsella kun pyrotekniikasta vastaava Ari räjäytteli jäätä. Yksi räjähdys nostatti ilmoille 20–30 metriä korkean vesi- ja jääryöpyn. Räjähdyksiä ammuttiin ilmoille puolisen tusinaa.
Kyseinen kappale kuullaan yhtyeen tuoreella "Unia"-albumilla, joka julkaistaan toukokuun puolella. Albumihan miksattiin Helsingissä, Finnvox-studioilla ja masteroitiin tukholmalaisessa Cutting Roomin tiloissa.
SA:n laulaja, Tony Kakko ja kosketinsoittaja, Henrik Klingenberg, tulevat isännöimään "Unia"-albumin kuuntelujuhlaa. Juhla järjestetään Amerikan New Your Cityssä huhtikuun 2. päivä. Albumin koko kappalelista on juhlavieraiden kuunneltavissa.
Yhtye, joka perustettiin vuoden 1996 aikana Kemissä, on kerännyt uransa aikana runsaasti meriittiä. Bändi on äänestetty vuonna 2001 parhaaksi uudeksi bändiksi Suomen äänitysteollisuuden yhdityksen kilpailussa. Bändin toinen albumi, "Silence", myi Suomessa kultaa ja ohitti siinä sivussa myös Eminemin listasijoituksen pari vuotta myöhemmin. Kolmas albumi, eli "Victoria’s Secret" kipusi myöskin kirkkaimmalle ja korkeimmalle sijalle. "Winterheart’s Guild" pääsi Suomen albumilistan TOP 10-listalle. Bändi on uransa aikana esiintynyt myös Iron Maidenin kanss Euroopassa.
Yhtyeen kolmas Pohjois-Amerikan suuntaan osoitettu kiertue käynnistyy syyskuun 12. päivä Texasista. Kiertueella miehet keikkailevat mm. ProgPower USA VIII Festival -tapahtumassa Atlantassa. Pari viikkoa sitten yhtye tiedotti, että kitaristi ei keikkaile, sillä kitaristi Jani Liimatainen joutuu suorittamaan kansalaisvelvollisuutensa. Liimatainen kuitenkin haluaa päästä tekemään live-esiintymisiä mahdollisimman pian. Mies kertoo ikävöivänsä hikisiä iltoja lavoilla ja yhtä hikisiä päiviä keikkabussissa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 192 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin sonata arctica. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…
Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…
Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…
H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…
Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…
Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…
Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…
Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…
Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…
Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…
Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…
Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…