Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

HammerFall: Hearts on Fire

  • Julkaistiin keskiviikkona 23.01.2008.
  • Luettu 298 kertaa
  • Bändit:

Promokuva HammerFallin jäsenistä, joita kuvassa viisi kappaletta. He ovat ryhmittäytyneet harmaata taustaa vasten keskelle sohvaa, jonka ympärillä he seisovat ja istuvat. Miehillä mustat vaatteet pääsääntöisesti jokaisella.Biisi vuodelta 2002

Göteborgin HammerFall tarjoaa "Hears on Fire" -kappaleessa neljän minuutin edestä railakasta power metallia, jossa etualalla kuullaan yhtyeen vokalisti Joacim Cansin ääntelyä. Miehellä on pistävä ääni, joka ei kaikkiin kuuntelijoihin "nappaa", mutta teknisesti se toimii tämänkaltaisessa musiikissa vallan mainiosti.

HammerFall on yksi vanhimmista ruotsalaisista pm-kokoonpanoista. Se perustettiin vuonna 1993 kitaristi Oscar Dronjakin toimesta. Tuolloin alkuvuosina yhtyeen remmissä toimi jäseniä mm. In Flamesista ja Dark Tranquillitysta. Yksi tunnetuin ex-HammerFall -jäsen on Jesper Strömblad — tämä mies toimi yhtyeessä vuoteen 1997 asti, jolloin bändi julkaisi "Glory To The Brave" -debyyttialbuminsa.

Tämä "Hearts On Fire" kuullaan yhtyeen neljännellä pitkäsoitolla, nimeltään "Crimson Thunder", mikä julkaistiin vuoden 2002 lokakuussa. Kiekko on ensimmäinen HammerFall-opus, minkä ryhmä äänitti yhdessä tuottaja Charlie Bauerfeindin kanssa. Kiekon kansitaiteesta vastaa Samwise, joka on tullut tutuksi Warcraft-konseptiin liittyvän grafiikan toteuttamisesta. "Crimson Thunder" julkaistiin Nuclear Blast Recordsin kautta.

Yhtye tekee tällä hetkellä uutta studioalbumia. Levyn äänitystyöt on tarkoitus hoitaa pois alta kuluvan vuoden kesällä. Uusin musiikillinen julkaisu yhtyeeltä on kokoelma-albumi "Steel Meets Steel — Ten Years of Glory". Se julkaistiin viime vuoden lokakuussa. Kiekko on siitä erityinen, että se on kyllästetty jopa 10 aivan uudella biisillä. Lisäksi levyllä kuullaan uudelleenäänitettyinä versioina vanhempaa yhtyeen tuotantoa.

"Crimson Thunder" -albumin kappaleet:

  1. Riders of the Storm
  2. Hearts on Fire
  3. On the Edge of Honour
  4. Crimson Thunder
  5. Lore of the Arcane
  6. Trailblazers
  7. Dreams Come True
  8. Angel of Mercy
  9. The Unforgiving Blade
  10. In Memoriam
  11. Hero’s Return
  12. Rising Force (Yngwie Malmsteen -cover, Euroopan-version bonuskappale)
  13. Detroit Rock City (KISS-cover, Amerikan-version bonuskappale)
  14. Crazy Night (Loudness-cover, Japanin-version bonuskappale)

HammerFall on:

  • Joacim Cans (laulu)
  • Oscar Dronjak (kitara ja taustalaulu)
  • Stefan Elmgren (kitara ja taustalaulu)
  • Fredrik Larsson (basso ja taustalaulu)
  • Anders Johansson (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 189 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Swallow the Sun: "Emerald Forest and the…

    Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Temple of the Black Moonin debyyttialbum…

    Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Suomen historian äänekkäin tiistai

    Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…

  • Korpiklaani: "Kunnia"

    Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…

  • H&R Productions julkaisi Androille strea…

    H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

Muut lukevat juuri nyt