Kuva: Marko Rantanen
Suomalaisen heavy metallia soittavan Widescreen Mode -ryhmän musiikkivideo kappaleesta "Everlasting Bomb" ohjattiin Markus Aaltosen toimesta. Videoleikkeellä nähtävä materiaali taltioitiin yhtyeen live-esiintymisistä Tavastialla, Green Christmasissa, Qstock Festival -tapahtumassa ja Tehtaalla sekä Rikson Rollissa. Biisi kuullaan yhtyeen toukokuussa julkaisemalla "Everlasting Bomb" -singlellä, jonka tuottajana toimi Jani Loikas. Kiekko miksattiin Astia Studion tiloissa Anssi Kipon kanssa. Se masteroitiin ruotsalaisessa Cutting Roomissa Thomas Ebergerin avustuksella. Bändin edellinen musiikillinen ulosanti on vuoden 2005 vaiheilla tähän maailmaan laskettu "Another Day" -EP.
Bändi esiintyy joulukuussa lauantaina 15. päivä Harjavallassa sijaitsevan Night Factoryn tiloissa. Sen jälkeen bändi lähtee Riihimäelle, jossa 5. tammikuuta järjestetään vuoden 2008 ensimmäinen rock-festivaali — Riksun Roll. Se on suurin rokkitapahtuma paikkakunnalla. Tapahtumaa vietetään Linnea Nightclubissa, jonne ikäraja on 18 vuotta.
Widescreen Moden debyyttialbumi on nimeltään "Until the End". Se julkaistaan Suomessa 14. marraskuuta. Kiekko on kuitenkin kansainvälisesti ennakkotilattavissa jo kuluvan kuukauden puolella. Levy julkaistaan WM:n oman levy-yhtiö Dark Sentimentsin kautta. Kiekon jakelusta kuitenkin vastaa Playground Music Scandinavia. Tähän mennessä ryhmä ei ole vielä vahvistanut esikoisalbumin ulkomailla tapahtuvaa julkaisupäivämäärää.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 153 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin widescreen mode. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Dark metallia tekevä Soulfallen uutisoi kotisivujensa välityksellä päättäneen tarjota ilmaiseksi albuminsa nettisivuillaan. Kiekon voi ladata kokonaisuudessaan yhtyeen kotisivuilt…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Melodeathia tekevä Before the Dawn uutisoi tuovansa Nuclear Blast Recordsin avulla uuden albumin huhtikuussa. Metalliryhmä kutsuu uutta, järjestyksessä seitsemättä, albumiaan nime…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Belgian Brysselistä käsin toimiva Enthroned ilmoittaa yhteistyönsä puolalaisen Agonia Recordsin kanssa konkretisoituvan, kun yhtyeen yhdeksäs albumi julkaistaan maalis–huhtikuussa…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Re-Armed lämmittelee yhdysvaltalaista Chimairaa maalis–huhtikuun vaihteessa Keski-Euroopan klubeilla. Kiertueella yhtyeet esiintyvät muun muassa Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa.…
Turun death metal -ryhmä Torture Killer julkaisee uutta materiaalia maaliskuussa. Kalmalta löyhkäävä EP esittelee bändin uuden laulajan, vahvaäänisen Pessi Haltsosen. EP sisältää…
Saksalainen melodeathiä tekevä Suidakra julkaisi lauantaina levy-yhtiönsä AFM Recordsin avulla uuden musiikkivideon. Se on David Thelenin ohjaama "Balor" uusimmalta, maaliskuussa…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…