Metallipilvi: annihilator

Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen annihilator liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin annihilator. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin annihilator liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Turisas kiertueelle Eurooppaan.

Kiertueelle maaliskuussaTurisaksen jäsenet, viisi miestä, ravaavat jorpakossa suuret miekat kourissaan. Taivas on valkoinen, vesi ruskeahtavaa.

Sotajumala Turisas (www.turisas.com) uutisoi aikovansa lähteä kiertueelle maalis-huhtikuun ajaksi ensi vuonna. Keikkaputki koskettaa lukuisia Euroopan alueen maita. Keikkoja bändi tekee etenkin Iso-Britanniassa, Saksassa, mutta onpa esiintymisiä luvassa myös Ruotsiin, Tanskaan ja Alankomaihinkin. Turisas on kiertueen pääesiintyjä. Ryhmä oli hiljattain lokakuun tienoilla tukemassa Iced Earthia ja Annihilatoria. Yhtyeen keulahahmo Warlod Nygard kommentoi edellisen kiertueen sujuneen vallan mainiosti. Bändi sai reissatessaan uusia faneja ja ystäviä, ja myös Iced Earthin ja Annihilatorin joukot osoittautuivat mainioiksi hepuiksi.

Lue koko julkaisu…

Turisas kiertää Eurooppaa.

Kuva: Steve BrownTurisas-bändin yksi jäsen, jolla punamustaksi maalatut kasvot ja yllään viikinkiasut, loikkii ilmassa hurjistunut ilme kasvoillaan ja miekka kourissaan. Hämärtyvä auringonlasku näkyy taustalla.

Folk-vaikutteista metallia soittava Turisas (www.turisas.com), joka julkaisi hiljattain discoaiheisen musiikkivideon kappaleesta “Rasputin”, kertoo lähtevänsä lokakuun alussa Euroopan-kiertueelle Iced Earthin seuraksi. Bändit keikkailevat näillä näkymin kiivaasti aina marraskuun alkuun asti. kiertue vie bändit Saksaan, Italiaan, Espanjaan, Itävaltaan kuin Sveitsiinkin — muutamia konsertteja on luvassa myös Ruotsiin. Reissussa kulkee mukana myös kanadalainen thrash metallia soittava Annihilator.

Turisas-joukkojen julkaisema “Rasputin”-musiikkivideo on samalla yhtyeen kuluvan kuukauden aikana julkaiseman singlen nimi. Kiekko sisältää nimikkobiisinsä lisäksi klassikkokappaleen “Battle Metal”. Levystä painetaan CD-version lisäksi erittäin rajoitettu 7”-vinyyli, minkä soittolistalta löytyy B-puolen biisinä kappale “The Court of Jarisleif”.

Lue koko julkaisu…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet


Gootti.net