Metallipilvi: domination black

Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen domination black liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin domination black. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin domination black liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Domination Black paljasti uuden laulajansa nimen!

Kuvassa Domination BlackRyhmäkuva Dominationin Blackin kokoonpanosta. Kokoonpanoon kuuluu kuusi miestä, joista jokaisella mustaa paltotta päällä ja keskimmäisellä aurinkolasit silmien edessä. Kuvan tausta on tumma ja savauinen.

Karhulan seudulla vaikuttava Domination Blackin (www.dominationblack.com) vuoden 2009 loppupuolella jättäneen Kari Killgastin tilalle on yhtyeen uudeksi laulajaksi pestattu kainuulaislähtöinen Matias Palm, joka saattaa joillekin olla tuttu mm. yhtyeistä Merging Flare ja Heavy Metal Perse. Lisäksi Palm on vaikuttanut lukuisissa tribuuttibändeissä (mm. Judas Priest, Running Wild ja Gamma Ray -tribuutit).

Laulajavaihdoksen myötä Domination Black on pitänyt taukoa keikkailusta ja keskittynyt uuden materiaalin sovittamiseen ja kirjoittamiseen. Myös kolmannen pitkäsoittoalbumin äänitykset ovat suunnitelmissa lähitulevaisuudessa. Soittolavoille bändi palaa Kotkan Meripäivillä heinäkuun lopussa. Uusi kappale "Cold Touch" on nyt kuultavissa bändin MySpace-sivulla.

Lue koko julkaisu…

Domination Black etsii uutta laulajaa.

Killgast kuvassa keskimmäisenäViisihenkisen Domination Black -bändin mustiin pukeutuneet muusikot seisovat tummaa taustaa vasten. Kahdella miehellä kitara kourassa, yhdellä basso. Etummaisena seisoo silinteripäinen mies, jolla punainen leukaparta.

Metallibändi Domination Blackin (www.dominationblack.com) ja sen laulaja Kari A. Killgastin tiet ovat eronneet. Uuden laulajan haku on nyt käynnissä ja uudelle vokalistille heti ensi töiksi on luvassa kolmannen pitkäsoiton nauhoitukset ja keikkoja. Vakanssista kiinnostuneita laulajia pyydetään ottamaan yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteesene dominationblack@gmail.com. Bändi ei ole toistaiseksi kertonut Killgastin poistumisen syitä. Domination Blackin musiikilliseen tyyliin voi tutustua kuuntelemalla näytteitä yhtyeen MySpace-sivuilla.

Lue koko julkaisu…

Domination Black Saksaan!

Kuvassa Domination BlackDomination Black -bändin promokuva, jossa miehet seisovat mustavalkoisessa kuvassa mustaa taustaa vasten mustat vaatteet yllään. Etummaisena silinteripäinen mies, jolla nahkahanskat kädessä ja suuri kaulaketju kaulassa.

Kovassa nosteessa oleva kotimainen kauhuvaikutteista melodista metallia vääntävä orkesteri Domination Black (www.dominationblack.com) suuntaa kevään alkajaisiksi keikoille Saksaan! Esiintymiset ovat osa mittavaa Nordischer Klang -kulttuurifestivaalia ja DB edustaa tänä vuonna sinivalkoista väriä raskaamman ilmaisun saralla. Reissu toteutetaan yhteistyössä Kotkan kaupungin kanssa, mikä on myös yhteen kotipaikka.

Nordischer Klang on suurin vuosittainen Skandinavian ulkopuolella järjestettävä pohjoismaisen kulttuurin festivaali, joka aloittaa Greifswaldin festivaalikesän. Suomesta mukana aiempina vuosina ovat olleet mm. Jimi Tenor sekä kuvataiteiljan ominaisuudessa Rosa Liksom. Nyt maamme lähettiläs on astetta "raskaammasta sarjasta".

Lue koko julkaisu…

Domination Black: The House Of 1000 Eyes.

Kotoisin KarhulastaViisihenkisen Domination Black -bändin mustiin pukeutuneet muusikot seisovat tummaa taustaa vasten. Kahdella miehellä kitara kourassa, yhdellä basso. Etummaisena seisoo silinteripäinen mies, jolla punainen leukaparta.

Kotimainen Domination Black (www.dominationblack.com) julkaisi uunituoreen musiikkivideonsa kappaleestaan "The House Of 1000 Eyes" videopalvelu YouTubessa. Musiikkivideon voi katsoa myös tämän artikkelin leipätekstin seasta. Musiikkivideoksi asti päätynyt biisi sisältyy metallibändin "Haunting"-nimisen mini-CD:n soittolistalta. Kappaleessa kuullaan vierailevana laulajana monsteriyhtye Lordin keulahahmo Mr. Lordia. "Haunting" sijoittui ilmestyttyään helmikuussa Suomen virallisen singlelistan parinkymmenen parhaan biisin joukkoon. "The House Of 1000 Eyes" -videon ohjasi Kimmo Sandberg. Siitä julkaistiin hiljattain täyspitkä ohjaajan versio.

Lue koko julkaisu…

Uutta Domination Blackia kuunneltavissa.

Toiminut vuodesta 2003Domination Black -bändin logo mustalla valkoista taustaa vasten. Logossa kummankin sanan ensimmäinen kirjain versaalilla. Yksi sana per rivi. Fonttina goottilainen kirjasin, joka on koristeellinen ja muodoiltaan teräväkulmainen.

Domination Blackin MySpace-sivuilla osoitteessa www.myspace.com/dominationblack on nyt kuunneltavissa "The House Of 1000 Eyes" -kappale 20.2.2008 ilmestyvältä "Haunting"-mini-CD:ltä. Kappaleessa kuullaan vierailijana Mr. Lordia. Lättyhän on tällä hetkellä jo ennakkotilattavissa Levykauppa Äxästä osoitteesta www.levykauppax.fi.

Metallimusiikki.net uutisoi marraskuussa bändin tulevasta "Haunting"-julkaisusta, jonka yhtye julkaisee Violent Journey Recordsin kautta. Kiekko sisältää viisi kappaletta, joista yksi on Kiss-cover.

Lue koko julkaisu…

Domination Black: "Haunting".

MCD ulos helmikuussaViisihenkisen Domination Black -bändin mustiin pukeutuneet muusikot seisovat tummaa taustaa vasten. Kahdella miehellä kitara kourassa, yhdellä basso. Etummaisena seisoo silinteripäinen mies, jolla punainen leukaparta.

Violent Journey Records julkaisee helmikuussa 2008 kotkalaisen Domination Black (www.dominationblack.com) -yhtyeen "Haunting" -mini-CD:n, jolla kuullaan vierailevana laulajana Mr.Lordia kappaleessa "The House Of 1000 Eyes".

Domination Black on vuonna 2003 perustettu horror heavy metal -bändi ja julkaissut tähän mennessä kaksi pitkäsoittoa. Tulevan mini-CD:n kannen on toteuttanut sarjakuvapiirtäjä Jarkko Vanhalakka (mm. Tähtivaeltaja) ja se on nähtävillä täällä.

Lue koko julkaisu…

Domination Blackin levy-yhtiön metsästys on päättynyt.

Perustettu kesällä 2003Domination Black -bändin promokuva, jossa miehet seisovat mustavalkoisessa kuvassa mustaa taustaa vasten mustat vaatteet yllään. Etummaisena silinteripäinen mies, jolla nahkahanskat kädessä ja suuri kaulaketju kaulassa.

Elokuun lopusta asti uutta levy-yhtiötä etsinyt Domination Black (www.dominationblack.com) uutisoi nyt saaneensa takataskuunsa sopimuksen. Kaikkien vaihtoehtojen joukosta Domination Black valitsi kotimaisen tuoreen nousujohteisen yhtiön Violent Journey Recordsin. Bändin vokalistina toimiva Kari KILLgast kommentoi tapahtunutta sanoen: Katsoimme VJR:n parhaaksi vaihtoehdoksi saada uutta materiaaliamme julkaistuksi. Mies toteaa myös, että: Violent Journey Records julkaisee 4 biisin EP:n nimeltä ‘The Haunting’, joka sisältää uutta materiaalia sekä todella legendaarisen coverin, tämän jälkeen voimme alkaa puhumaan seuraavasta pitkäsoitosta.

Lue koko julkaisu…

Domination Black etsii uutta levy-yhtiötä.

Kotkassa perustettuDomination Black -bändin logo valkoisella värillä mustaa taustaa vasten kirjoitettuna goottilaisin kirjaimin. Kunkin sanan alkukirjain versaalilla, muut pienin kirjaimin.

Kotimainen kauhu/heavymetallia vääntävä ryhmittymä, Domination Black (www.dominationblack.com) on lopettanut yhteistyönsä levy-yhtiö Poison Arrow Recordsin kanssa, ja etsii täten uutta kotia. Meillä on täällä hetkellä 7-9 uutta DB-rallia jotka todella potkivat persuksille ja odotamme innolla studioon pääsyä ja seuraavan albumin tekemistä, kertoo yhtye tiedotteessaan. Ja kyllä, olemme muutamien julkaisijatarjokkaiden kanssa jo keskustelleet, mutta katsotaan nyt mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan.

Lue koko julkaisu…

Domination Black julkaisee nettisinglen.

Perustettu kesällä 2003Viisihenkisen Domination Black -bändin mustiin pukeutuneet muusikot seisovat tummaa taustaa vasten. Kahdella miehellä kitara kourassa, yhdellä basso. Etummaisena seisoo silinteripäinen mies, jolla punainen leukaparta.

Kauhumetalliorkesteri Domination Black julkaisee uutta materiaalia nettisinglen muodossa. Kappale on nimeltään "The House Of 1000 Eyes" ja se on kuunneltavissa yhtyeen Myspace-sivustolta osoitteesta www.myspace.com/dominationblack.

Bändi esiintyy myös tulevana lauantaina Oulun Jalometalli-festivaaleilla päälavalla klo 17:55. Jalometallia vietetään oululaisen Club Teatrian tiloissa 17.–18. elokuuta. Tapahtumassa esiintyy myös mm. Rotting Christ, Horna, Eternal Tears Of Sorrow, Altaria, Twilightning ja Candlemass.

Lue koko julkaisu…

Domination Black jatkaa biisien tekemistä.

KotkalainenDomination Black -bändin promokuva, jossa miehet seisovat mustavalkoisessa kuvassa mustaa taustaa vasten mustat vaatteet yllään. Etummaisena silinteripäinen mies, jolla nahkahanskat kädessä ja suuri kaulaketju kaulassa.

Suomalainen kauhumetallin lähettiläs Domination Black (www.dominationblack.com) uutisoi nettisivuillaan julkaistussa kirjoituksessa jatkavansa biisien tekemistä uutta albumia varten.

Biisejä uutta levyä varten on luotu siitä lähtien kun "Dark Legacy" -kiertue päättyi huhtikuussa. DB:llä on nyt kolme kappaletta valmiina. Tarkoitus on jatkaa kirjoittamista, jotta bändi pääsee studioon ennen tämän vuoden loppua. Bändi ei vielä tässä vaiheessa osaa sanoa mihin suuntaan uusi materiaalia Domination Black -ryhmää vie, mutta materiaalin kuvaillaan olevan tarttuvaa, raskasta ja aavemaista.

Yhtye on käynyt studiossa äänittelemässä valmiita biisejään, jotka saatetaan julkaista jo ennen varsinaisen pitkäsoiton saapumista päivänvaloon. DB vihjailee mahdollisen EP:n tai singlen julkaisemista.

Lue koko julkaisu…

Domination Black aloittanut "The Dark Legacy" -albumin miksaamisen.

Suomalainen "kauhumetallia" veivaava Domination Black (www.dominationblack.com) on aloittanut miksaamaan tulevaa "The Dark Legacy" -albumiaan. Levyn julkaisuajankohdaksi on alustavasti arvioitu ensi marraskuuta. Levy julkaistaan Poison Arrow Recordsin kautta.

Lue koko julkaisu…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusin tapahtuma

Uusia musiikkivideoita

Kaikkein luetuimpia julkaisuja

Kuuminta tällä viikolla