Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen insision liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin insision. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin insision liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.
Löydät yhtyeen insision musiikkia CDON.comin hyllyltä.
Insision vuodesta 1997
Ruotsalainen dm-pakkaus Insision (www.insision.com) tulee julkaisemaan uransa kolmannen albumin, nimeltään “Ikon“, tämän vuoden syyskuussa Dental Recordsin kautta. Kiekkohan oli tarkoitus julkaista alunperin jo huhtikuussa, mutta nyt se aiotaan laskea vapauteen vasta 26. syyskuuta. Kiekko äänitettiin Ruotsin Avestassa sijaitsevan Black Lounge Studioiden tiloissa, jossa myös Scar Symmetry ja Centinex ovat äänitelleet metallimusiikkiaan. Julkaisun kansitaiteesta vastaa Mick Usher, joka loi bändin edellisenkin albumin, jonka nimi on “Revealed & Worshipped”, kansikuvan.
Insision-ryhmä
Ruotsalainen death metal -yhtye Insision (www.insision.com) on paljastanut kolmannen albuminsa nimen olevan “Ikon”. Levy oli tarkoitus julkaista kuluvan kuukauden aikana, mutta se tullaan jakeluongelmien vuoksi laskemaan levykauppoihin vasta hieman myöhemmin. Albumi äänitettiin Ruotsin Avesta-nimisellä paikkakunnalla, Black Lounge Studioilla, jossa on äänitellyt myös mm. Scar Symmetry ja Centinex. Kiekon kansitaiteesta vastaa Mick Usher. Sama mies teki bändin edellisenkin pitkäsoiton, jonka nimi on “Releaed & Worshipped”, kansikuvan.
Bändi erosi viime vuoden puolella Earache / Wicked World Recordsin hoivista.