Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen lacuna coil liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin lacuna coil. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin lacuna coil liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.
Löydät yhtyeen lacuna coil musiikkia Aina Musakaupan hyllyltä.
Keskimmäisenä C. Scabbia
Vuodesta 1996 toiminut goottimetallibändi Lacuna Coil (www.lacunacoil.it) lirkutteli ilmoille ilosanoman, nimittäin bändin tarkat toimintasuunnitelmat liittyen sen uran ensimmäiseen DVD-projektiin. Bändihän työstää samanaikaisesti myös uutta studioalbumia, josta syntyy seuraaja kaksi vuotta sitten ilmestyneelle “Karmacode”-kiekolle, mutta siinä sivussa aiotaan rakentaa DVD julkaistavaksi myöhemmin kuluvan vuoden aikana. Levy sisältää bändin mukaan eräänlaisen kokonaiskuvan kaikesta siitä mikä liittyy “Karmacode”-albumin aikakauteen. Levy sisältää promootiokäyttöön tarkoitettuja videoita, festivaalikeikoilta tallennettua videokuvaa, behind-the-scenes -kuvaa ja kotivideoitakin, mutta näiden lisäksi yhtye lupailee tarjoavansa faneilleen myös muutamia tarkemmin erittelemättömiä yllätyksiä.
Etualalla Cristina Scabbia
Italian Milanosta käsin operoivan Lacuna Coil (www.lacunacoil.it) -bändin mieslaulaja Andrea Ferro kertoo hänellä olleen viime aikoina äärimmäisen kiireistä, koska hän on tehnyt kovasti töitä seuraavan Lacuna Coil -albumin kanssa. Levy alkaa jo ottaa lopullista muotoaan. Yhtye kokee olevansa tällä hetkellä sopivassa mielentilassa, jossa luovuus todella kukoistaa. Bändi haluaa kuitenkin tehdä vielä runsaasti uusia biisejä ennen kuin se kehtaa kutsua levyn olevan valmis. Uudella pitkäsoitolla ei ole vielä nimeä, mutta se on tarkoitus julkaista vielä tämän vuoden puolella. Alustavaksi julkaisuhetkeksi on ilmoitettu syyskuu.
Mieslaulaja kertoo olevan vielä melko aikaista lähteä puhumaan uudesta albumista ja seuraajasta vuonna 2006 ilmestyneelle “Karmacode”-opukselle, mutta bändi on joka tapauksessa panemassa biisejä läjään ja etsimässä niille parasta mahdollista tuottajaa.
Perustettu Milanossa
Italialainen goottimetallia takova Lacuna Coil (www.lacunacoil.it) tiedottaa nettisivuillaan aikovansa ilahduttaa australialaisia fanejaan marssimalla saapasvaltiosta kengurumaahan marraskuun toisella viikolla. Bändin keulahahmo Cristina Scabbia ja kitaristi Cristiano Migliore kommentoivat tulevaa minikiertuetta Australiassa kertomalla olevansa erittäin iloisia ja jännittyneitä tulevasta reissusta. Se on Scabbialla aivan uusi kokemus ja Migliorekin luonnehtii tulevia keikka-aikoja “superjännittäviksi”. Kyseessä on Gigantour-kiertueen osa, jonka mukana kulkee myös Megadeath, Devildriver ja Static-X. Lacuna Coil tekee näillä näkymin kuusi keikkaa Australiassa.
Apocalyptica on Helsingistä
Suomalainen sellobändi Apocalyptica (www.apocalyptica.com) on julkaissut uuden biisin, nimeltään “SOS”, yhtyeen virallisilla MySpace-sivuilla. Kappaleella vierailee goottimetallia soittavan Lacuna Coilin keulahahmo Cristina Scabbia. “SOS” kuullaan sellistien uusimmalla “Worlds Collide” -albumilla, joka julkaistaan Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä 14. syyskuuta G.U.N. Recordsin kautta. Kiekko vapautuu lieastaan maailmanlaajuisella tasolla syyskuun 17. päivä.
Lacuna Coilin Scabbia kertoo “SOS”-veisun vääntämisen olleen mukavaa puuhaa. Nainen kehuu niin biisin kuin Apocalyptican heppujenkin olevan mahtavia.
Italialaisen Lacuna Coil (www.lacunacoil.it) -yhtyeen tuorein musiikkivideo on tehty kappaleesta “Within Me”. Kyseessä oleva biisi kuullaan LC:n uudella “Karmacode”-albumilla. Bändi julkaisee Italiassa “Within Me” -singlen toukokuun 4. päivä.
“Karmacode” on bändin neljäs täyspitkä studioalbumi. Se julkaistiin viime vuoden maaliskuussa useissa eri Euroopan maissa. Huhtikuun alussa, vuonna 2006, levy saavutti mm. Iso-Britannian. Bändi julkaiis albumilta kolme singleä, jotka ovat: “Our Truth”, “Closer” ja “Enjoy the Silence”. Kaikista kolmesta biisistä tehtiin myös musiikkivideot. “Karmacode”-levy yhdistelee musiikissaan tuttua goottityylistä linjaustaan ja nu-numetallin kitarariffejä, sekä tietysti naislaulajan ääntä. Bändin mieslaulaja ja kosketinsoittaja Andrea Ferro on lausunut “Karmacode”-kiekon olevan Lacuna Coilin yritys luoda raskaampaa materiaalia, samantyylistä jota esimerkiksi Korn-bändi soittaa.