Metallipilvi: mayhem

Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen mayhem liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin mayhem. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin mayhem liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Mayhemin "Live in Leipzig" vinyyliksi.

Kuvassa vinyylin etukansiMustavalkoinen kansitaide, jossa Mayhem-logo vasemmassa yläkulmassa valkoiselal ja kuvan keskellä hämärä potretti kynttelikköä pitävästä pitkäletistä. Hahmolla on pitkät hiukset ja corpse maskit silmillä.

Norjan Mayhem (www.thetruemayhem.com) ilmoitti tiistaina esittelevänsä suurelle yleisölle 1000 kappaleen suuruisen erikoispainoksen "Live in Leipzig" -keikkataltioinnistaan. Äänite ilmestyi vinyylinä. Yli kahden vuosikymmenen ajan toiminut metallibändi soitti vuonna 1990 live-esiintymisen Saksan Leipzigissä. Se keikka nauhoitettiin kokoonpanolla, johon kuului rumpali Hellhammer, basisti Necrobutcher ja edesmenneet muusikot Euronymous sekä Dead. Jälkimmäinen päätti päivänsä vuosi keikan jälkeen. Kitaristi Euronymous murhattiin vuonna 1993. Mayhem tarjoaa "Live in Leipzig" -vinyylillä kappaleita vuoden 1987 "Deathcrush"-kiekolta sekä joitakin tuoreempia viisuja. Vinyylisortiksi valittiin 180-grammainen raskas levy.

Lue koko julkaisu…

Tuskan jatkoklubeja julkistettu.

Kuvassa Mayhemin logoMayhemin logo mustalla valkoista taustaa vasten. Logossa lukee suurin rönsyilevin kirjaimin kirjoitettuna sana Mayhem siten, että kummatkin m-kirjaimet kuin toistensa peilikuvat.

Helsingissä järjestettävän Tuska-festivaalin kovia jatkoklubeja on julkistettu. Raskaan musiikin liveklubina tunnettu Dante’s Highlight tarjoaa perjantaina 2. heinäkuuta jotain unohtumatonta, kun norjalaisen black metallin suuri ja mahtava Mayhem (www.thetruemayhem.com) astuu lavalle. Komppaamassa on suomalainen likainen ja ruma Cavus, jonka musiikki koostuu alkoholinhöyryisten black metal -riffien, rohisevan laulun ja rock n‘ roll -grooven yhdistelmästä. Sunnuntain 4.7. jatkoista vastaavat suomalaiset räävittömän dark metallin kiiltokuvapojat Ajattara, sekä progemetallistit Pressure Points.

Vuoden 2010 Tuska-festivaalia vietetään Helsingin Kaisaniemessä aikavälillä 2.–4. heinäkuta. Tämänkin vuoden Suomen suurimpaan metallimusiikin tapahtumaan pakkaantuu yli 28 000 raskaan musiikin ystävää. Tämän vuoden kinkeri tulee olemaan järjestyksessä jo 13. kertaa järjestettävä Tuska-festivaali. Ensimmäinen festivaali koettiin heinäkuussa 1998. Sitä on järjestetty siitä lähtien joka vuosi kesä–heinäkuun tienoila.

Lue koko julkaisu…

Mayhem-yhtyeen legendaarinen rumpali Hellhammer tapaa faneja Nosturissa.

Pearlin rumpujen maahantuoja Scandinavian Musical Instruments tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tavata elävä legenda. Norjalaisen black metallin ehkä tunnetuin rumpali Hellhammer tapaa 20 arvontaan osallistunutta onnekkainta fania Helsingin keikan yhteydessä Nosturin lavalla ovien auetessa 20.11. kello 21. Nyt on siis mahdollisuus ottaa yhteiskuva Hellhammerin kanssa ja nähdä hänen monsterisettinsä lähietäisyydeltä, sekä ottaa nimmari Hellhammerin kuvalla varustettuun korttiin!

Osallistut arvontaan lähettämällä yhteystietosi SMI:n sähköpostiin osoitteeseen smi@smi-music.com otsikolla "Hellhammer". Ilmoitamme kaikille voittaneille sähköpostitse ja samalla annamme tarkemmat ohjeet koskien tätä Meet And Greet -sessiota. Arvonnan viimeinen osallistumispäivä on keskiviikko 18.11. jonka jälkeen ilmoitamme voittajille torstaina, joten tarkkaile sähköpostiasi!

Lue koko julkaisu…

Mayhem Suomeen!

Kuvassa kiertuejulisteSSG Proudly Presents "25 Years of Chaos" -juliste, jossa näkyy Mayhemin, Behexenin ja Cavuksen logot valkoiselal värillä tummaa taustaa. Logoista suurin on Mayhemin, jonka päälle on läntätty veritahran sisään kirjoitettu numero 25.

Mayhem (www.thetruemayhem.com), eli norjalaisen black metallin päämiehet, saapuvat loppuvuodesta Suomeen kolmen keikan minikiertueelle. Yhtyettä kaikilla keikoilla lämmittelee suomalainen Behexen sekä tuore porvoolainen metallibändi Cavus. Yhtyeet esiintyvät Mayhemin "25 Years of Chaos" -nimisen sotalipun alla Helsingin Nosturissa, Turun Klubissa ja Tampereen Klubissa marraskuun aikana. Kaikki kolme Suomessa koettavaa keikkaa ovat K18-tapahtumia. Nosturin konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 12.8.2009 Tiketistä ja Lippupalvelusta. Tampereeen ja Turun keikan liput tulevat myyntiin elokuun aikana.

Lue koko julkaisu…

Black Swan Festival peruttu.

Iso-Britanniaan kaavailtu metallimusiikille omistettu musiikkitapahtuma Black Swan Festival on jouduttu perumaan. Tapahtumaa järjestävä taho uutisoi, että 27. syyskuuta Bathin konnuile järjestettyä tapahtumaa ei voida järjestää taloudellisten seikkojen takia. Järjestäjät kertovat eräiden festivaalia taloudellisesti tukeneiden tahojen vetäytyneen hankkeesta aivan odottamatta. Syitä tukijoukkokatoon organisaattorit eivät ole vielä listanneet, mutta muitakin ongelmia on esiintynyt. Black Swanin väki tilittää koko tapahtuman järjestämistointen olleen yhtä pitkää painajaista, kun ongelmia on tullut vastaan peräkanaa. Tukijoiden irrottautuminen operaatiosta oli viimeinen naula BS:n arkkuun. Festivaalikaartiin oli värvätty norjalaisen Mayhemin lisäksi myös sellaisia bändejä kuin Crowning Glory, Spearhead, Discharge ja UK Subs. Myös suomalaisen Lordi-bändin oli tarkoitus esiintyä Bathissa.

Lue koko julkaisu…

Ava Inferi nauhoittaa lokakuussa.

Kuva: PhobosAnomalyValokuva Ava Inferi -nimisen metallibändin kokoonpanosta. Etualalalla seisoo valkoiseen kaapuun pukeutunut mustahiuksinen nainen, joka katsoo vakavanoloisesti pylvääseen nojaten eteenpäin. Hänen takanaan voimakkaansininen taivas ja kolme mustiin kaapuihin

Portugalin Ava Inferi (www.ava-inferi.com), joka on Suomeenkin lokakuussa saapuva goottimetallibändi entisen Mayhem-yhtyeen kitaristi-biisintekijä Blaspheremiltä, tiedottaa marssivansa marraskuussa studioon nauhoittelemaan uransa kolmatta pitkäsoittoa. Luomuksen nimeksi yhtye risti "Blood of Bacchus". Se julkaistaan vuoden 2009 aikana. Kiekon tarkkaa biisilistaa ei ole vielä tiedossa, mutta levyllä tullaan todennäköisesti kuulemaan ainakin seuraavat kappaleet:

  • "Fireflies"
  • "A Witch She Was, The Witch I Am"
  • "Lights"
  • "Last Sign of Summer"
  • "All the Colours of the Dark"

Studioreissun tulemisesta ajankohtaiseksi yhtye kertoi vasta pari päivää sitten. Yhtyeen kitaristina toimiva Blasphemer, eli oikealta nimeltään Rune Eriksen, kertoo bändille asioiden tuntuvan tapahtuvan nopeassa tahdissa. Studioaikaa on varattu Top Room Studion tiloista, jossa aiemmin on käynyt metallia takomassa Ulverin ja Arcturuksen lisäksi Eriksenin entinen bändi, eli Mayhem. Studio sijaitsee Norjassa.

Lue koko julkaisu…

Ava Inferi Tampereelle ja Helsinkiin.

Kuva: PhobosAnomalyAva Inferin promootiokäyttöön tarkoitettu valokuva, jossa oikeassa laidassa valkoisiin pukeutunut mustahiuksinen nainen nojailee kulmikasta betonipaalua vasten. Naisen takana, vasemmalla, kolme mustanpuhuvaa munkkikaapuihin sonnustautunutta ihmistä. He ov

Portugalilainen metallikohortti Ava Inferi (www.ava-inferi.com), jonka joukkoihin kuuluu entinen black metal -legioona Mayhemin kitaristi-biisintekijä Blasphemer (Rune Eriksen), tulee tekemään parikin keikkaa täällä Suomessa kuluvan vuoden sisällä. Yhtye esiintyy lokakuussa kahtena peräkkäisenä päivänä, nimittäin keskiviikkona 8. ja torstaina 9. päivä, Suomen rajojen sisäpuolella. Minikiertue vie Ava Inferin lisäksi Norjaan ja Tanskaan. Lisää live-esiintymisten päivämääriä tullaan paljastamaan lähitulevaisuudessa. Ennen Skandinaviaan siirtymistä Ava Inferi tulee konsertoimaan Lissabonissa, Portugalissa, 19.7. Teatro Ibericon lavalla.

Lue koko julkaisu…

Ilmaista hyvää 2CD:n verran — Tuhman kokoelmalevy jaossa.

Tuhma Festazinen viisivuotista taivalta juhlistava kokoelmalevy on nyt saatavilla ympäri maan — ilmaiseksi! Tällä kertaa tuplalevyn mittaan kasvanut kokoelma esittelee laajan kattauksen maamme nykyrockin ja -heavyn tilasta. Mukana on myös muutama ulkomaalainen orkesteri, kaukaisin bändi Mar De Grises aina Chilestä asti. Mukana on myös Pohjoismaista yhteistyötä kohta eläkkeelle siirtyvän The Hellacoptersin myötä, unohtamatta Norjan lahjaa mustalle metallille eli Mayhem, jolta kuullaan eksklusiivinen biisi viime vuoden Nosturin keikalta. Mayhemin biisiä ei tulla julkaisemaan missään muualla!

Kotimaisilta bändeiltä on tarjolla erittäin tuoretta tavaraa, monilta suoraan studiosta toimitettuna. Esimerkiksi Hybrid Childrenin viisu on lohkaistu syksyllä julkaistavalta levyltä. Heavy-levy on tehty yhteistyössä Get in the Pitin (www.getinthepit.fi) kanssa ja Tuhma kiittääkin kyseistä mediaa asiantuntevista valinnoista.

Lue koko julkaisu…

Blasphemer erosi Mayhemista.

Blasphemer erosi lopullisestiMayhem-bändin jäsenet seisovat lumihangessa pakkasyönä. Etualalla Attila Csihar mustissa vaatteissa ja aurinkolasit silmillä.

Norjalainen Mayhem (www.thetruemayhem.com) kirjoittaa julkaisemassaan lausunnossa bändin kitaristi-biisintekijä Blasphemerin, eli Rune Eriksenin, eroavan bändistä lopullisesti. Päätös astuu voimaan heti. Muusikko selvittää eroamispäätöksensä perustuvan siihen faktaan, ettei mies koe enää hänellä olevan tulevaisuutta tässä black metal -bändissä. Hän ei halua enää osallistua ryhmän toimintaan. Mies kertoo kaavailleensa jo yli 13 vuoden ajan oman metallibändin perustamista. Hänhän on säveltänyt, tuottanut ja julkaissut useita eri albumeita, mutta nyt on tullut aika aloittaa omien albumien tuominen esiin.

Lue koko julkaisu…

Dimmu Borgir ja Mayhem palkittiin Norjassa.

Kuvassa MayhemMayhemin miehistö seisoo ylivalottuneessa ja hyvin tummasävyisessä valokuvassa tiiliseinän edustalla. Miehillä mustat vaatteet, kalpeat kasvot ja osalla pitkät hiukset.

Sinfonista black metallia soittava Dimmu Borgir (www.dimmu-borgir.com) ja legendaarinen bm-yhtye Mayhem palkittiin hiljattain järjestyksessä 36. vuosittaisessa Spellemann-tapahtumassa. Spellemann on Norjan vastine amerikkalaiselle Grammy Awards -tapahtumalle. Dimmu Borgirilta palkittiin musiikkivideo "The Serpentine Offering" ja Mayhemiltä bändin tuorein albumi, "Ordo Ad Chao". Tapahtumaa vietetiin Oslossa lauantaina 2. päivä kuluvaa kuukautta. Se televisioitiin ja näytettiin suorana maan kansallisella TV2-kanavalla.

"The Serpentine Offering" -videon ohjasi ruotsalainen Patric Ullaeus. Se oli ensimmäinen musiikkivideo Dimmu Borgirin tuoreelta "In Sorte Diaboli" -albumilta.

Mayhemin rumpalina tunnettu Hellhammer (Jan Axel Blomberg) ja Necrobutcher (Jørn Stubberud) kävivät hakemassa palkintonsa tapahtumatilaisuudessa. Bändin jäsenet kertoivat myöhemmin eräälle maan päivälehdelle, että "Ordo Ad Chao" saattaa hyvinkin jäädä yhtyeen viimeiseksi albumiksi. Levyn luominen oli suuri haaste Mayhemille, joten ainakaan pariin vuoteen uutta ei ole luvassa.

Lue koko julkaisu…

X-Mas Festival 2007 -kiertueelle Mayhem.

Kuvassa MayhemMayhem-yhtyeen bändikuva. Otettu luonnon keskellä, hämärässä, lumen keskellä. Kuvassa myös uusi laulaja, Attila Csihar.

Norjalainen black metal -legenda Mayhem (www.thetruemayhem.com) tulee ottamaan osaa X-mas Festival 2007 -kiertueeseen, joka käsittää live-esiintymisiä joulukuun aikana mm. Ranskassa, Sveitsissä, Italiassa, Saksassa, Itävallassa ja Belgiassa. Samalla kiertueella reissaa Mayhemin lisäksi Samael, Pro-Pain, Malevolent Creation, Onslaught, Wykken Wytch ja Blood Red Throne. Kiertueen tarkat esiintymispaikat on vielä tässä vaiheessa kesää paljastamatta, mutta niistä tullaan tiedottamaan lähitulevaisuudessa.

Lue koko julkaisu…

Mayhem perui USA:n kiertueen.

Mayhem sikisi vuonna 1983Mayhem-bändin nelihenkinen kokoonpano seisoo metsässä haalistuneessa ja lähes värittömässä valokuvassa. Miehillä vakavat ilmeet kasvoilla. Oikeassa laidassa partasuinen herra näyttää käsillään jonkinlaista advanced-pirunmerkkiä.

Norjalainen Mayhem (www.thetruemayhem.com) on joutunut Season Of Mistin, Thunderdome Bookingin ja Decibel-lehden mukaan perumaan koko USA:n suuntaan kaavaillun kiertueen. Kiertueen, jonka nimi on "Deconsecrate the States", oli tarkoitus käynnistyä ensi kuussa. Ilmeisesti bändin mahtirumpali Hellhammer, joka reissasi hiljattain Pohjois-Amerikassa yhdessä norjalaisen Dimmu Borgirin kanssa, loukkasi oikean raajansa niin vakavasti, että se joudutaan operoimaan sairaalassa. Hellhammer ei pysty soittamaan rumpuja ihan lähiaikoina, sillä hän odottaa leikkauspöydälle pääsemistä — leikkauksen jälkeenkin tarvitaan riittävästi aikaa miehen käden parantumista varten.

Lue koko julkaisu…

Shining-kitaristi äänittää Skitliville.

Entinen Mayhemin laulaja Maniac on värvännyt ruotsalaisen black metal -bändin Shiningin Niklas Kvarforthin uuden bändinsä riveihin. Kvarforth soittaa siis kitaraa Maniacin omassa Skitliv-nimisessä bändissä, mutta tosin vain bändin uuden julkaisun äänitystöiden ajan. Kvarforth on Maniacin musiikkiprojektin suuri fani — hän on jopa antanut tatuoida käteensä Skitlivin nimen. Tähän mennessä Kvarforth on soittanut kitaraosuudet bändin useisiin biiseihin. Tällä hetkellä miehet suunnittelevat sitä aikooko kitaristi osallistua myös live-esiintymisissä soittamiseen. Kitarataituri pyrkii soittamaan myös livenä jos vain velvoitteet ja kiireet Shiningin saralla sen sallivat.

Lue koko julkaisu…

Skitliv: Virescit Volnere Virtus.

Norjalainen doom/black metal -bändi Skitliv, jonka perusti ja jota johtaa entinen Mayhem-ryhmän laulaja Maniac, julkaisi musiikkivideon kappaleestaan "Virescit Volnere Virtus". Eipä ole kovin tilipitappimeininkiä. Ilotonta sen sijaan. Tämän videoleikkeen kuvasi Maniac omatoimisesti. Video sisältää myös valokuvia miehen ystävistä, studiosta ja bändin jäsenistä sekä Oslon maisemista.

Skitliv kaavailee keikkailevansa neljän esiintymisen edestä yhdessä japanilaisen Gallhammer-bändin kanssa syys-lokakuussa. Gallhammerin kokoonpanoon kuuluu vain naisia.

Bändi perustettiin Norjassa vuonna 2005 Maniacin toimesta. Mies halusi kommentoida Skitlivin kautta ihmiskunnan lankeemusta — samalla hän pääsi Mayhemista erottuaan toteuttamaan omia tavoitteitaan.

Lue koko julkaisu…

Mayhem: "Ordo Ab Chao".

  • Julkaistiin perjantaina 09.03.2007.
  • Kommentit: 2 kpl
  • Luettu 87 kertaa
  • Bändit:

Mayhem-bändin promokuva, jossa näkyy neljä miestä vihertävän sävyisessä vaokuvassa. Miehillä on pitkät hiukset. Kahdella vasemmassa laidassa näkyvällä miehellä on yllään mustat t-paidat.Norjalainen bm-pumppu Mayhem (www.thetruemayhem.com) on paljastanut uuden albuminsa kappalelistan. "Ordo Ab Chao" -nimeä kantava levy sisältää kahdeksan biisiä ja se julkaistaan Season Of Mistin kautta huhtikuun 23. päivä.

Bändi on suunnitellut lähtevänsä Pohjois-Amerikkaan keikkailemaan. Tällä hetkellä bändi on vahvistanut vain yhden keikan Virginian-osavaltiossa, Springfieldissa. Bändi soittaa siellä 24. päivä heinäkuuta. Lisää esiintymispäivämääriä on tarkoitus julkaista lähiaikoina.

Lue koko julkaisu…

Hellfest: Kreator, Mayhem, Edguy.

Kreator, Mayhem, Edguy, Atheist ja Pain Of Salvation -bändit vahvistettiin saapuvaksi Ranskassa järjestettäviin Hellfest-festareille. Tapahtumapaikka on Clisson. Hellfest-musiikkitapahtumaa vietetään kesäkuun 22.–24. päivä. Paikalla on esiintymässä em. bändien lisäksi mm. Immortal, Cannibal Corpse ja Korpiklaani. Tarkempia tietoja festareista löytyy osoitteesta www.hellfest.fr.

Lue koko julkaisu…

Mayhem: "Anti" (mp3).

Mayhem-bändin jäsenet seisovat lumihangessa pakkasyönä. Etualalla Attila Csihar mustissa vaatteissa ja aurinkolasit silmillä.Norjalainen bm-messias, Mayhem (www.thetruemayhem.com), on laittanut nettiin kuunneltavaksi mp3-kappaleen, joka riipaistiin bändin tulevalta "Ordo Ad Chao" -albumilta. Uusi albumi julkaistaan näillä näkymin huhtikuussa ranskalaisen Season Of Mist:in kautta. "Ordo Ad Chao", joka on vapaasti suomennettuna "Järjestys Ja Kaaos", sisältää 10 biisiä.

Lue koko julkaisu…

Mayhem äänitti "Ordo Ab Chao" -albumin.

Norjalainen black metal -poppoo Mayhem (www.thetruemayhem.com) on saanut äänitettyä uuden albumin, mikä kantaa nimeä "Ordo Ab Chao". Bändin kitaristi Blasphemer (jonka oikea nimi on Rune Erickson) on kuvaillut tulevan levyn olevan raaka ja voimakas, joka muistuttaa osittain "Wolf’s Lair Abyss" -julkaisua — "Ordo Ab Chao" on kuitenkin em. julkaisua monipuolisempi.

Lue koko julkaisu…