Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

saattue

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen saattue liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin saattue. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin saattue liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Saattueen 10-vuotiskeikka Riihimäellä

  • Julkaistiin tiistaina 13.12.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 601 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa Jarno Lindénin ottama promokuva Saattueesta.Kuva: Jarno Lindén

Saattometalliyhtye Saattue juhlii kymmenvuotista taivaltaan lauantaina 17. joulukuuta Riihimäen Bar Escapessa. Yhtye perustettiin vuonna 2001 Kiduttajat-nimellä, mutta muutti nimensä Saattueeksi vuonna 2004. Vuonna 2004 ja 2006 tehtyjen "Kivisydän"- ja "Ikiuneen"-EP-julkaisujen myötä yhtye solmi levytyssopimuksen Spinefarm Recordsin kanssa, jonka kautta Saattue on julkaissut albumit "Jäähyvästi" vuonna 2008 ja "Vuoroveri" vuotta myöhemmin. Yhtyeen juhlakeikalla lavalle nousee nykyisen kokoonpanon ohella vanhoja jäseniä, sekä erityisvieras. Ohjelmaan sisältyy näin ollen myös hivenen harvemmin kuultua Saattue-materiaalia. Tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja ja se alkaa tasan kello 22.

Lue koko julkaisu…

Kuritushuone tarjoaa: Saattue, Necropsy ja Reflection Dies.

Syksy on synkkää aikaa, mutta ei syytä itkuun, sillä muutaman vuoden tauolla ollut Kuritushuone-klubi saa jatkoa nyt. Klubin ideana on tarjota laadukkaita metalliakteja myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta — vanhoja konkareita ja uusia lahjakkuuksia. Ensimmäinen tänä vuonna järjestettävä Kuritushuone tarjoaa melodista suomenkielistä tuomiometallia, vanhan liiton kuoloa sekä nuorta aggressiota, kun Club PRKL:een lavalle 21. lokakuuta nousevat riihimäkeläinen Saattue, lahtelainen Necropsy sekä pääkaupunkiseudulla vaikuttava Reflection Dies. Klubikokemus järjestetään 21. lokakuuta. Ovet avautuvat kello 21 maissa. Pääsyliput maksavat 6 € + narikkamaksu. Lisätietoja tapahtumapaikasta löytyy PRKL Clubin nettisivuilta osoitteesta www.prklclub.fi.

Lue koko julkaisu…

Saattueessa vaihtui rumpali.

  • Julkaistiin lauantaina 16.10.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 647 kertaa
  • Bändit: ,

Saattometalliyhtye Saattueessa (www.saattue.net) on tapahtunut rumpalin vaihdos. Yhtyeen kahdella ensimmäisellä albumilla soittanut M. Ahlstén päätti lopettaa yhtyeessä ja tilalle on astunut aiemmin funeral doom -yhtye Colosseumissa vaikuttanut S. Köykkä. Saattue kiittää Mikaelia kuluneesta viidestä saattovuodesta ja toivottaa Samelin tervetulleeksi rivistöön. Saattueen viimeisin julkaisu, kakkosalbumi "Vuoroveri" ilmestyi lokakuussa 2009 Spikefarm Recordsin kautta. Albumi sisältää kahdeksan hidasta, raskasta ja moniulotteista saattometalliteosta.

Saattue on toiminut vuodesta 2001 lähtien. Ryhmän ensimmäinen musiikkijulkaisu on vuonna 2004 ilmestynyt "Kivisydän"-EP. Sitä seurasi toinen samanlainen "Ikiuneen"-EP-levy vuonna 2006. Bändi solmi levytyssopimuksen Spikefarmin kanssa vuotta myöhemmin. Sopimuksen turvin Saattue toi tammikuussa 2008 debyyttialbuminsa "Jäähyvästi" esiin ja lokakuussa 2009 sille seuraa teki "Vuoroveri".

Lue koko julkaisu…

Embassy of Silence: "Euphorialight".

Dramaattisen kauniin ja kieron melodisen rockin/metallin lähettiläs, Embassy of Silence, julkaisee debyyttialbuminsa "Euphorialight" 12. toukokuuta 2010 ruotsalaisen Supernova Records -yhtiön kautta. Singlebiisi "Soul-Broken" julkaistaan digitaalisessa muodossa 12.4.2010. Näytteitä albumilta voi käydä kuuntelemassa yhtyeen MySpace-profiilista ja kotisivuilta osoitteesta www.embassyofsilence.net.

Supernova Records on Bonnier Amigo Music Groupin rock- ja metalligenreen keskittyvä uusi levymerkki, jonka alla ovat muun muassa Royal Republic, April Divine, Treadstone sekä useita muita jo paljon huomiota saaneita yhtyeitä. Embassy of Silencen digitaalisen musiikin julkaisijana toimii IODA Nordic, joka hoitaa Supernovan kaiken digitaalisen median julkaisun maailmanlaajuisesti.

Lue koko julkaisu…

Toinen uusi Saattueen kappale MySpacessa.

  • Julkaistiin torstaina 08.10.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 744 kertaa
  • Bändit:

Saattueen albumin "Vuoroveri" etukannessa vitivalkoinen taustaväri ja keskellä kuvaa verenpunaisella värillä maalattu ihmistä muistuttava hahmo, jonka rinnassa lukee valkoisella Saattue ja sen alla pienemmällä albumin nimi.Julkaistaan 21.10.2009

Saattue on julkaissut netissä toisen kappaleen lokakuun 21. päivä ilmestyvältä "Vuoroveri"-albumiltaan. "Taakka"-nimisen teoksen voi käydä kuuntelemassa Saattueen MySpace-sivulla. Tämän lisäksi Saattue on lisännyt kaksi uutta "Vuoroveri"-aiheista promokuvaa nettisivuilleen osoitteeseen www.saattue.net.

Yhtyeen uusin albumi tulee jatkamaan Saattueen debyyttialbumin "Jäähyvästi" esittelemää raskasta, synkkää ja moniulotteista linjaa. Albumin julkaisee Spikefarm Records.

Lue koko julkaisu…

Saattueen levyltä ennakkomaistiainen.

  • Julkaistiin sunnuntaina 13.09.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 889 kertaa
  • Bändit:

Saattueen albumin "Vuoroveri" etukannessa vitivalkoinen taustaväri ja keskellä kuvaa verenpunaisella värillä maalattu ihmistä muistuttava hahmo, jonka rinnassa lukee valkoisella Saattue ja sen alla pienemmällä albumin nimi.Julkaistaan 21.10.2009

Saattue (www.saattue.net) on julkaissut nettimaistiaisen lokakuussa julkaistavalta "Vuoroveri"-albumiltansa. Albumin avausraita "Vapahtaja" on kuultavissa Saattueen Myspace-sivulla osoitteessa www.myspace.com/saattue. Samaisella sivulla on esillä myös Matti Salmisen ohjaama "Vapahtaja"-musiikkivideo. Kappaleessa kuullaan vierailijoina Children of Bodomin Alexi Laihoa (kitarasoolo), Ajattara-yhtyeen Pasi Koskista (taustalaulu), sekä Vanguardin Aapo Romua (sello).

"Vuoroveri"-nimen saanut albumi tulee jatkamaan Saattueen debyyttialbumin "Jäähyvästi" esittelemää raskasta, synkkää ja moniulotteista linjaa. Albumin julkaisee Spikefarm Records lokakuun 21. päivänä.

Lue koko julkaisu…

Saattueen toisen albumin julkaisu siirtyy lokakuulle.

  • Julkaistiin maanantaina 10.08.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 900 kertaa
  • Bändit:

Saattueen albumin "Vuoroveri" etukannessa vitivalkoinen taustaväri ja keskellä kuvaa verenpunaisella värillä maalattu ihmistä muistuttava hahmo, jonka rinnassa lukee valkoisella Saattue ja sen alla pienemmällä albumin nimi.Julkaistaan 21.10.2009

Saattometalliyhtye Saattueen syyskuulle kaavailtu albumin julkaisu siirtyy lokakuulle. "Vuoroveri"-nimen saanut albumi tulee jatkamaan Saattueen debyyttialbumin "Jäähyvästi" esittelemää raskasta, synkkää ja moniulotteista linjaa. Albumin julkaisee Spikefarm Records lokakuun 21. päivänä. Albumin ennakkomyynti on alkanut ja levyn voi tilata ennakkoon esimerkiksi Levykauppa X:n nettikaupan kautta.

Vuoroveri tallennettiin Jarno Hännisen huostassa Klaukkalan D-Studiolla ja sen masteroi Finnvox Studiolla Mika Jussila. Albumilla vierailevat muun muassa Embassy of Silence -yhtyeen Ines Lukkanen, Children of Bodomin Alexi Laiho ja Ajattaran Pasi "Ruoja" Koskinen.

Lue koko julkaisu…

Saattueen toinen albumi julki syyskuun 9. päivä.

  • Julkaistiin tiistaina 14.07.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 734 kertaa
  • Bändit:

Kuusihenkisen Saattue-yhtyeen miehet seisovat rivissä mustiin pukeutuneina tummaa ja uhkaavaa taivasta vasten. Miehillä kourissaan ketjuja, joiden perässä seisoo ärjyltä näyttäviä dobermanneja.Kuva: Jarno Lindén

Saattometalliyhtye Saattue (www.saattue.net) julkaisee toisen albuminsa syyskuun 9. päivä. Albumin nimeksi on valittu "Vuoroveri" ja se tulee jatkamaan debyyttialbumin "Jäähyvästi" esittelemää raskasta, synkkää ja moniulotteista linjaa. Albumin julkaisee Spikefarm Records.

Levyllä tullaan kuulemaan edellisalbumin tapaan vierailijana Embassy Of Silence -yhtyeen _Ines Lukkasta. Tämän lisäksi albumilla vierailevat muun muassa Children of Bodom -yhtyeen Aleksi Laiho, sekä Ajattarasta tuttu Pasi "Ruoja" Koskinen.

Metallimusiikki.net kertoi huhtikuun alussa paljastaneensa uuden albuminsa nimen. Tuolloin tiedettiin kertoa, että Saattueen uusin albumi tulee sisältämään kahdeksan teosta ja niistä kertyy noin vajaan tunnin verran aikaisemmin julkaisematonta saattometallia.

Lue koko julkaisu…

Saattue julkisti toisen albuminsa nimen.

  • Julkaistiin maanantaina 06.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 693 kertaa
  • Bändit:

Kuusihenkisen Saattue-yhtyeen miehet seisovat rivissä mustiin pukeutuneina tummaa ja uhkaavaa taivasta vasten. Miehillä kourissaan ketjuja, joiden perässä seisoo ärjyltä näyttäviä dobermanneja.Albumi ulos syksyllä

Saattometalliyhtye Saattue on astunut studioon nauhoittamaan toisen albuminsa. Albumin nimeksi on valittu "Vuoroveri" ja se tulee jatkamaan debyyttialbumin "Jäähyvästi" esittelemää raskasta, synkkää ja moniulotteista linjaa. Uuden studioalbumin julkaisuajankohta tulee sijoittumaan alkusyksyyn 2009 ja sen julkaisee Spikefarm Records. Debyyttialbumin tapaan, "Vuoroveri" tallennetaan Jarno Hännisen huostassa Klaukkalan D-Studiolla. Albumi tulee sisältämään kahdeksan teosta ja noin vajaan tunnin ennen julkaisematonta saattometallia. Huhtikuussa tapahtuvaa albumin työstöä voi seurata "Vuoroveri"-studiopäiväkirjan kautta, yhtyeen kotisivuosoitteessa www.saattue.net.

Lue koko julkaisu…

Saattue studioon huhtikuussa.

  • Julkaistiin perjantaina 16.01.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 826 kertaa
  • Bändit:

Kuusihenkisen Saattue-yhtyeen miehet seisovat rivissä mustiin pukeutuneina tummaa ja uhkaavaa taivasta vasten. Miehillä kourissaan ketjuja, joiden perässä seisoo ärjyltä näyttäviä dobermanneja.Albumi syksyllä 2009

Saattometalliyhtye Saattue (www.saattue.net) nauhoittaa toisen albuminsa huhtikuussa 2009. Albumi tulee olemaan luonnollista jatkumoa debyyttialbumi Jäähyvästin raskaalle, synkälle ja moniulotteiselle äänimaisemalle. Albumi nauhoitetaan Jarno Hännisen D-Studiolla ja sen julkaisee Spikefarm Records. Julkaisuajankohta tulee sijoittumaan alkusyksyyn 2009.

Saattueen debyyttialbumi "Jäähyvästi" ilmestyi tammikuussa 2008. Yhtyeen musiikissa yhdistyy suomenkieli, sekä hidas, tunnelmallinen ja tuhoisan raskas metallimusiikki. Painostavan soundin ohella, Saattueen tunnusmerkeiksi ovat muodostuneet mielensyövereihin soimaan jäävät kertosäkeet.

Lue koko julkaisu…

Saattue ja Murdershock yhteiskiertueelle.

  • Julkaistiin torstaina 06.11.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 676 kertaa
  • Bändit:

Kuusihenkisen Saattue-yhtyeen miehet seisovat rivissä mustiin pukeutuneina tummaa ja uhkaavaa taivasta vasten. Miehillä kourissaan ketjuja, joiden perässä seisoo ärjyltä näyttäviä dobermanneja.Kuvassa Saattue

Saattometalliyhtye Saattue (www.saattue.net) ja death/thrash metallia soittava Murdershock tekevät yhdessä kolmen keikan minikiertueen. Keikkapaikkoina ovat keskiviikkona 12.11. Tampereen Vastavirta-klubi, torstaina 13.11. Kuopion Henry’s Pub ja perjantaina 14.11. Jyväskylän Pub Katse.

Saattueen debyyttialbumi "Jäähyvästi" julkaistiin tammikuussa Spikefarm Recordsin toimesta. Yhtyeen musiikissa yhdistyy suomenkieli, sekä hidas, tunnelmallinen ja tuhoisan raskas metallimusiikki. Painostavan soundin ohella, Saattueen tunnusmerkeiksi ovat muodostuneet mielensyövereihin soimaan jäävät kertosäkeet. Yhtye esituottaa parhaillaan toista albumiaan.

Lue koko julkaisu…

Saattue & Nitrous Riihimäellä.

  • Julkaistiin perjantaina 01.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 594 kertaa
  • Bändit: ,

Mustanpuhuva Saattue seisoo metsän keskellä vanhojen kiviportaiden päällä ja edessä. Miehiä kuvassa kuusi kappaletta. Jokaisella yllään mustat housut ja mustat kiiltävästä nahasta tehdyt takit. Osalla pitkät hiukset, osalla partaakin.Kuva: Jarno Lindén

Riihimäkeläinen Saattue (www.saattue.net) soittaa levynjulkaisukeikan kotikaupungissaan lauantaina 2. helmikuuta. Seurakseen Saattue on kutsunut tallinnalaisen Nitrouksen. Yhtyeessä vaikuttaa Viron drag race mestari Lauri Kuriks, jonka vaudikkaan harrastuksen vaikutus kuuluu selvästi myös yhtyeen thrash metal -pohjaisesta musisoinnista. Eesti drag race thrash metal vs. Suomi saattometalli 2. helmikuuta Ravintola Kellarissa, Riihimäellä. Tapahtumaan on 18-vuoden ikäraja.

Saattueen "Jäähyvästi"-niminen debyyttialbumi ilmestyi 23. tammikuuta ja sen julkaisusta vastaa Spikefarm Records.

Lue koko julkaisu…

Hanging Garden ja Saattue yhteiskiertueelle.

  • Julkaistiin keskiviikkona 16.01.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1759 kertaa
  • Bändit: ,

Kuusihenkisen Saattue-yhtyeen miehet seisovat rivissä mustiin pukeutuneina tummaa ja uhkaavaa taivasta vasten. Miehillä kourissaan ketjuja, joiden perässä seisoo ärjyltä näyttäviä dobermanneja.Kuvassa Saattue

Death/doom metallia soittava Hanging Garden ja saattometalliyhtye Saattue (www.saattue.net) tekevät yhteisen minikiertueen Keski- ja Itä-Suomessa. Kiertue alkaa 23. tammikuuta Jyväskylästä ja jatkaa Kuopion kautta Joensuuhun. Molemmat yhtyeet levyttävät Spinefarm Recordsin alamerkille, Spikefarm Recordsille.

Kiertue on samalla Saattueen "Jäähyvästi"-albumin julkaisukiertue. Albumi ilmestyy keskiviikkona 23. tammikuuta. Yhtye on lisännyt albumin avausraidan "Ikiuneen" MySpace-sivuillensa osoitteeseen www.myspace.com/saattue.

Lue koko julkaisu…

Saattueen "Jäähyvästi"-albumi ilmestyy tammikuun lopussa.

  • Julkaistiin torstaina 15.11.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1406 kertaa
  • Bändit:

Kuusihenkisen Saattue-yhtyeen miehet seisovat rivissä mustiin pukeutuneina tummaa ja uhkaavaa taivasta vasten. Miehillä kourissaan ketjuja, joiden perässä seisoo ärjyltä näyttäviä dobermanneja.Toiminut vuodesta 2001

Riihimäkeläisen Saattueen debyyttialbumin ilmestymisajankohdaksi on varmistunut tammikuun 23. päivä. Julkaisijana toimii Spinefarm Recordsin alamerkki Spikefarm Records. "Jäähyvästi"-albumi on nauhoitettu Jarno Hännisen johdolla Klaukkalan D-Studiolla ja sen masteroijana toimi Finnvox Studioiden Minerva Pappi. Albumille levytetyt seitsemän saattometallikappaletta ovat "Ikiuneen", "Vieraaseen multaan", "Luutarhuri", "Hyiseen veteen", "Jäähyvästi", "Kaaosmaa" & "Varjojen saattue".

Ensimmäinen varsinainen levynjulkaisukeikka tulee tapahtumaan niin ikään tammikuun 23. päivä. Saattue aloittaa tuolloin Hanging Gardenin kanssa tehtävän Keski- ja Itä-Suomen minikiertueen Jyväskylän Bar Infernosta. Oma julkaisukeikkansa on luvassa muun muassa Helsingin Nightclub Infernoon.

Lue koko julkaisu…

Saattue siirtyi studioon.

  • Julkaistiin tiistaina 11.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 593 kertaa
  • Bändit:

Saattue-yhtyeen logo mustaa taustaa vasten. Logossa lukee bändin nimi harmaalla tekstillä. Logon taustalla suurempana näkyy verenpunaisella painettu suuri ja koristeellinen 'S'–kirjain.Toiminut vuodesta 2001

Saattue uutisoi aloittaneensa debyyttialbuminsa "Jäähyvästi" nauhoitussessiot D-Studiolla Karkkilassa. Session etenemistä voi seurata www.saattue.net sivuilta löytyvästä päiväkirjasta. "Jäähyvästi" albumi ilmestyy alkuvuodesta 2008. Julkaisijana toimii Spikefarm Records. Albumi tulee sisältämään seitsemän synkkää ja raskasta saattometallikappaletta.

Bändin studiopäiväkirjassa kerrotaan, että tähän mennessä bändi on saanut taltioitua osan rytmikitaroiden osuuksista ja että tänään tiistaina yhtye aikoo nauhoittaa akustisten kitaroiden äänikuviot.

Lue koko julkaisu…

Saattue Spikefarm Recordsille.

  • Julkaistiin torstaina 02.08.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 794 kertaa
  • Bändit:

Tummasävyinen valokuva Saattue-yhtyeen kuusihenkisestä miesjäsenistöstä, joka seisoo rivissä ulkoilmassa. Miehet pukeutuneet nahkatakkeihin, osalla bändipaita yllään, kaikilla mustat housut. Kuva on sävyltään kellertävä.Saattuetta vuodesta 2001

Kotimainen metalliryhmä Saattue (www.saattue.net), joka kutsuu musiikkiaan nimellä "saattometalli", uutisoi solmineensa levytyssopimuksen Spikefarm Recordsin kanssa. Bändi julkaiseekin sen kautta debyyttialbuminsa aikaisin ensi vuoden alussa. Esikoisen nimeksi kastettiin "Jäähyvästi", joka sisältää seitsemän doomahtavaa biisiä. Kiekko on tarkoitus saada purkitettua syyskuun aikana Klaukkalan D-Studioiden tiloissa.

Saattue on aikaisemmin julkaissut omakustanteisen EP-levyn, nimeltään "Kivisydän". Se ilmestyi vuonna 2004. Kiekkoa seurasi "Ikiuneen"-niminen EP-kiekko, joka kohtasi päivänvalon viime vuoden puolella.

Lue koko julkaisu…

Saattue: Kaaosmaa.

  • Julkaistiin tiistaina 02.01.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 840 kertaa
  • Bändit:

Saattue-bändin mustavalkoinen promokuva, jossa miehet seisovat rivissä pukeutuneena mustiin vaatteisiin. Kuvassa kuusi miestä.Synkkä ja aavemainen "Kaaosmaa" on kotimaisen Saattue (www.saattue.net) -bändin ensimmäinen musiikkivideo. Musiikkivideo laitettiin nettiin vuoden 2006 lokakuussa. Musiikkivideo on otettu Saattueen v. 2006 julkaisemalta "Ikiuneen"-promolta, joka äänitettiin ja miksattiin Cursed-studioilla Hyvinkäällä. "Ikiuneen" julkaistiin viime vuoden tammikuussa. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa yhtyeen uuden laulajan, T. Koskiesen, ääntä ja Jani Koskelan rytmikitaraa.

Lue koko julkaisu…

Ajankohtaista

Uusin tapahtuma

Yhteistyöterveiset

Uusia musiikkivideoita

Kaikkein luetuimpia
Juttunostot