Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen scar symmetry liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin scar symmetry. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin scar symmetry liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.
Löydät yhtyeen scar symmetry musiikkia CDON.comin hyllyltä.
Laulaja vaihtoon
Ruotsalainen melodista kuolonmetallia koriseva Scar Symmetry (www.scarsymmetry.com) pahoittelee faneilleen joutuvansa jatkossa toimimaan ilman nykyistä korisijaansa, sillä vokalistina toiminut Christian Älvestam on päätetty poistaa bändin miesvahvuudesta. Yhtye tiedottaa sen ja Christianin latujen menneen kohtalokkaasti ristiin jo muutamia kuukausia sitten, sillä yhtyeen jäsenten ja sen ex-laulajan välillä kerrotaan olleen perustavanlaatuisia ristiriitoja liittyen Scar Symmetryn luoviin toimiin ja liikeasioihin. Myös henkilökohtaiset erimielisyydet johtivat lopulliseen ratkaisuun. Ruotsalaiset kertovat Christianin kanssa toimimisen asettaneen koko bändiprojektin vaakalaudalle, niin vakavia olivat ryhmän sisäiset ongelmat. Christianin erottamisen takia bändi ei ole keikkaillut pitkään toviin — edelliset keikat koettiin “Holographic Universe“ -levyn julkaisun aikaan.
Kuva otettu Serbiassa
Ruotsalainen Scar Symmetry (www.scarsymmetry.com) on vienyt uuden studioalbuminsa julkaisua seuranneena viikkona Suomenkin albumilistalle asti. “Holographic Universe” -albumin, joka on bändin järjestyksessä kolmas pitkäsoitto, sijoitus maamme virallisella albumilistalla on 37. sija. Iso-Britanniassa se on indie-listalla 39. sijalla, Itävallan albumilistalla se nauttii sijasta n:o 65 ja Saksassa 68. sijasta.
Scar Symmetry kertoi 2. maaliskuuta vieneensä päätökseen “Holographic Universe” -kiekon äänitystyöt. Levy sisältää tusinan verran kappaleita. Yhtye kertoi tuohon aikaan nauhoittaneensa 13 kappaletta, mutta päätyi olemaan laittamatta yhtä nauhoittamistaan värssyistä kiekon lopulliselle biisilistalle. Uutta musiikkiaan bändi luonnehtii samansuuntaiseksi kuin kahden edeltäneenkin opuksen, mutta musiikillista evoluutiota bändi kertoo toteutuneen.
Viisipäinen
Ruotsalainen Scar Symmetry (www.scarsymmetry.com) on tähän mennessä julkaissut yhden musiikkivideon. Se on nimeltään “The Illusionist”. Tarjolla on progrevaikuttein hyöstettyä death metallia. Video kuvattiin sodan runtelemassa kylässä Bosnia ja Hertsegovinassa viime vuoden maaliskuussa. “The Illusionist” kuullaan bändin toisella studioalbumilla, joka on nimeltään “Pitch Black Progress”. Kiekko äänitettiin ruotsalaisen Black Lounge -studioiden tiloissa useiden jaksojen aikana vuoden 2005 syksyä. Levyn kansitaiteesta vastaa Anthony Clarkson. Albumi valmistui julkaistavaksi viime vuoden keväällä. Täällä Euroopassa se ilmestyi huhtikuun 21. päivä 2006.
Laatumetallin lähettiläät
Ruotsalainen Scar Symmetry (www.scarsymmetry.com) paljastaa palanneensa äskettäin Pohjois-Amerikasta “Metal For The Masses” -kiertueelta, jonka se vei kunnialla loppuun yhdessä Into Eternity, Dark Tranquillityn ja The Haunted -yhtyeen seurassa. Viime kuukausi on bändille ollut jännittävää aikaa, mutta SS:n miehet myöntävät samalla myös, ettei kuukausi ole ollut täynnä mukavia tapahtumia. Yhtye kuitenkin kiittää kaikkia niitä henkilöitä ja tahoja, jotka ottivat osaa edellä mainittuun kiertueeseen hankkiutumalla yleisöksi, ostamalla bändin promotuotteita yms. Bändi kiittää etenkin IE:tä, Dark Tranquillitya ja The Hauntedia — orkesterien miehet osoittautuivat mahtaviksi hemmoiksi.