Kuva: Tiina Salminen
Maamme kenties omaperäisin metalliyhtye Apocalyptica sai luvan "lämmitellä" Sonata Arcticaa Finnish Metal Expo 2010:n lauantain myöhäisillassa. Yhtyeen huikean tiukkaan aikatauluun löytyi sentään viiden minuutin pituinen rako vastailla Metallimusiikki.netin. Yhtyettä haastattelussa edusti Eicca Toppinen. Turinatuokio pidettiin hieman ennen Apocalyptican 20.2. käynnistynyttä esiintymistä päälavalla. Apocalypticalta kuultiin täysi 75-minuuttinen setti. Helsingissä 19. ja 20. helmikuuta vietetyn FME:n yhteydessä juteltiin Apocalyptican sellistin lisäksi Sonata Arctican laulajaa, Amorphiksen kitaristia ja Korpiklaanin konkkaronkkaa. Useat haastatteluista on varustettu tuoreilla valokuvilla, niin myös tämä juttu.
Pakko kysyä heti kysymys, joka on varmasti kuultu ennenkin, eli miten syntyi erikoinen idea soittaa Metallicaa selloilla?
No se lähti siitä, kun sellistikavereiden kanssa digattiin Metallicasta ja muustakin metallimusasta. Kun oltiin jo soiteltu esimerkiksi Jimi Hendrixiä, niin aateltiin, että eihän Metallicakaan sen kummoisempaa ole. Ruvettiin ihan huvikseen soittamaan.
Teillä on myös ollut levyillä paljon nimekkäitä vierailijoita, miten olette saaneet heitä mukaan?
Se on itse asiassa ollut melko helppoa. Olemme tutustuneet moniin tuolla kiertäessämme. Sitten on huomattu, että fanitamme toisiamme molemmin puolin. Siinä on ollut sellaista ammatillista arvostamista. Sitten on vain mietitty, että kuka mihinkin biisiin sopisi.
Kun teette omia uusia biisejä, niin sävellättekö ne valmiiksi selloilla, vai jollain muulla instrumentilla?
No vähän vaihtelevasti. Osa biiseistä on ihan selloilla sävelletty. Loput kitaralla, tai pianolla. Monesti alkuperäisidea voi tulla jollain muulla instrumentilla, ja jatkojalostus sitten sellolla.
Miten toimitte studiossa? Oletteko kokeilleet esimerkiksi raskaampaa efektointia selloihin?
Ne on oikeastaan tulleet vasta nykyään. Tätä seitsemättä levyä tehdessä olemme panostaneet rohkeampiin kokeiluihin saundeissa. Suuri määrä erilaisia vahvistimia, ja hirveästi eri efektipedaaleita, joita saatiin haalittua. Mutta on sitä muutenkin joka levyllä tullut matkan varrella haettua jotain tiettyä saundimaailmaa.
Oletteko mieluummin studiossa, vai keikalla?
Molemmat on tosi kivoja, paitsi levynteko on ehkä psyykkisesti raskaampaa, eräänlaista mentaalista vuoristorataa pahimmillaan. Sitten kun on tullut pitkään kierrettyä, niin alkaa kaivata studioon ja ajatella, että mennään jo tekemään uutta levyä.
Oletteko ikinä ajatelleet laajentaa saundimaailmaanne ottamalla kosketinsoittajan tai kitaristin yhtyeeseen?
Ei olla. Basistihan meillä on ollut välillä. Uudella levylläkin kuullaan sähköbassoa. Se on ollut sellainen tuore lisä yhtyeeseen. On ollut levyillä myös sellaista, että jos joku juttu, esimerkiksi piano, kuulostaa paremmalta jossain jutussa, niin sitten se soitetaan sillä.
Asettaako selloilla soittaminen melodioille jotain erityisvaatimuksia?
Kyllä. Instrumentaalimelodioita käsittelee ihan eri tavalla kuin vokaalimelodioita. Ihan eri jutut toimii instrumentaalissa. Sovittaminenkin on täyttä työtä, koska sello tarvitsee tilaa enemmän siinä sointikuvassa. Toisaalta sellon saundi on niin omintakeinen, että se leikkaa läpi täydemmässäkin sovituksessa. Ja joudumme tekemään paljon sen arrauksen (sovitus, toim.huom.) eteen, että kaikkien soittama materiaali erottuu omakseen.
Mites teillä on noi ulkomaan lämmitykset?
Jenkithän on lähteneet vetämään ihan hyvin ja meillä on diilikin siellä. Se on meille aika keskeinen markkina-alue. Esimerkiksi toissa vuonna tehtiin yksistään Jenkeissä 70 keikkaa. Normaalistihan meillä on ainoastaan viisi prosenttia keikoista Suomessa. Nyt meillä on maaliskuussa kahdeksan keikan Suomen-rundi.
Millaisia suunnitelmia on tulevaisuuden varalle?
No lätty tulee ulos joskus touko- tai kesäkuun korvilla. Toukokuussa myös aletaan kiertää Jenkeissä. Kesä meneekin pääosin siellä. Pari keikkaa heitetään Euroopassa festareilla. Sitten syksyllä tulee Euroopassa klubi-kiertue. Siitä sitten pala palalta eteenpäin ankaraa kiertämistä aina levyjen jälkeen.
Näin kun olette tehneet jo loistavan uran, niin onko teillä yhä tavoitteita?
Onhan niitä. Tehdä parempaa musaa, ja löytää uusia juttuja. Tietysti myös laajentaa tyylillistä reviiriä. Juttujen on pakko muovautua, mennä eteenpäin, muuten siinä ei ole mitään järkeä.
Lämmin ja leppoisa rupattelutuokioni Eican kanssa päättyi, ja haastateltava oli päästettävä virittelemään selloaan illan kliimaksia varten.
Metallimusiikki.netin Jouni Kautto julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 549 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin apocalyptica. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…