Metallipilvi: in flames

Nummirock: 28. päivää lähtölaukaukseen.

Vihdoinkin on saatu ohjelma kokonaisuudessaan valmiiksi! Viimeisenä julkaistaan raskasta ohjelmaa piristämään tribuuttibändit, jotka nousevat perjantaina ja lauantaina olutteltan lavalle. Tribuuttilavalta kuullaan mm. Deep Purplen, Judas Priestin, Venomin ja Iron Maidenin tuotoksia vuosien varrelta.

Aikaisemmin julkaistuista ulkomaisista kirkkaimpina tähtinä ovat Ruotsista uuden levyn siivittämänä saapuva In Flames sekä Norjasta tuleva mustan metallin ilosanomaa levittävä Satyricon. Muut ulkomaiset artistit ovat Destruction Saksasta, God Dethroned Hollannista ja Watain Ruotsista.

Kotimaisten artistien kärkikimaraa pönkittävät mm. Mokoma, Diablo, Norther, Turisas sekä tällä viikolla Belgradin Viisufinaalissa jyristelevä Teräsbetoni.

Lue koko julkaisu…

Nummirock 2008:n ensimmäiset kiinnitykset.

Viisihenkisen In Flames -bändin jäsenet ryhmittyneet jonkinlaisen rakennuksen äärelle. Etualalla mies, jolla pitkät ruskeat hiukset ja kokoparta kasvoilla. Kuvassa In Flames

Kun lumen valkea huntu on vihdoin peittänyt maan, voimme suunnata katseemme kohti tulevaa kesää ja jo 22. kerran Kauhajoen Nummijärvellä järjestettävää mustanpuhuvaa juhannusfestivaalia, Nummirockia (www.nummirock.fi). Yöttömän yön loistavana tähtenä tulee liekehtimään pääesiintyjämme, ruotsalainen Göteborg-soundin esi-isä, In Flames. Bändi julkaisee uuden albuminsa huhtikuun alussa, joka kantaa nimeä “A Sence of Purpose“.

Muita ulkomaisia raakaa metallia soittavia ryhmittymiä edustavat mm. saksalainen thrash-legenda Destruction sekä hollantilaista death-metallia puskeva God Dethroned.

Suomalaisista tukkajumalista on kehitelty myös kattava kokoelma. Tässä vaiheessa kiinnitettyinä ovat Diablo, Mokoma, Kalmah, Mors Principium Est sekä Tuoni. Lisää kiinnityksiä tulossa kevään aikana.

Lue koko julkaisu…

In Flames: "A Sense of Purpose".

Viisipäisen In Flamesin miehet seisovat ylivalottuneessa valokuvassa ahtaassa huoneessa. Kuvassa miehiä, jotka pukeutuneet pääosin mustiin vaatteisiin. Parilla miehellä pitkät hiukset. Melodista death metallia

Ruotsalainen In Flames (www.inflames.com) on nyt nimensä mukaisesti liekeissä. Sen uusi albumi alkaa olemaan julkaisukunnossa. Kiekko, jolle ristittiin nimeksi “A Sense of Purpose”, tullaan julkaisemaan Nuclear Blast Recordsin kautta täällä Euroopan konnuilla 4. huhtikuuta. Kiekosta tulee ylväs seuraaja bändin vuonna 2006 julkaisemalle “Come Clarity” -pitkäsoitolle. Uuden albuminsa yhtye kävi äänittämässä omistamassaan göteborgilaisessa IF Studioissa, josta Metallimusiikki.net uutisoi jo viime vuonna marraskuussa.

Lue koko julkaisu…

In Flames auttaa Degradeadia debytoinnissa.

Tukholmalainen melodista dm-pauketta tarjoava Degradead (www.septima.nu) sai apua debyyttialbuminsa “Till Death Do Us Apart” luomisessa huomattavassa määrin ruotsalaiselta In Flames -yhtyeeltä. Degradeadin debyytti ilmestyy Dockyard 1 Recordsin julkaisemana tammikuun viimeisten päivien aikana.

In Flames avusti Degradead-miehistöä esikoisalbumin äänitystöissä. Kiekko ääniteltiin IF Studioilla Göteborgissa, Ruotsissa. Kiekon tuottajana toimi tuottajakopla H.O.R.D.E. Kiekon miksaajana toimi Björn Gelotte ja sound engineering -osastoa hoiti Jesper Strömblad yhdessä Daniel Svenssonin kanssa.

Lue koko julkaisu…

In Flames: Touch Of Red.

Viisipäisen In Flames -ryhmän miehet seisovat ulkoilmassa sinisen taivaan alla. Etualalla seisovilla miehillä parrakkaat suut ja pitkät hiukset, arkivaatteet yllään. Taustalla näkyy värikkäitä kerrostaloja ja katupylväs. Kuva: Patric Ullaeus

Göteborgilainen death metal -bändi In Flames (www.inflames.com) antaa “Touch Of Red” -musiikkivideollaan kovin mustavalkoisen, turmeltuneen ja rappioituneen mielikuvan tästä maailmasta. Lyhyt dokumenttielokuva siis. Biisi on erittäin vahva, jämerästi rakennettu. Siinä kuultava lauluääni rastapäiseltä partasuulta voi jakaa mielipiteet kahteen eri kastiin — toiset tykkäävät ja toiset taas eivät. “Touch Of Red” kuullaan bändin vuonna 2004 julkaisemalla pitkäsoitolla “Soundtrack to Your Escape”. Kiekko on tällä hetkellä In Flamesin albumisarjan toiseksi tuorein. Uusin kiekko on viime vuoden puolella ulostunut “Come Clarity”.

Lue koko julkaisu…

In Flames: Albumi lähes valmis.

In Flames -orkesterin miehet seisovat suuressa hallimaisessa tilassa, joka on kalustettu & koristeltu ylellisesti. Kyseessä mahdollisesti teatterin katsomo. Melodista death metallia

Ruotsin Göteborgissa majailevan In Flames (www.inflames.com) -yhtyeen basisti Peter Iwers kertoo, että hänellä on ollut kova kiire viime aikoina. Studiossa on peuhattu urakalla, elokuvia kuvattu ja basso-osuuksia äänitelty. Uusi In Flamesin albumi on miehen mukaan lähes valmis, sillä kaikki instrumentit on käytännössä jo purkitettu, mutta jäljellä on vielä muutamien yksityiskohtien hiomista. Iwers kertoo yhtyeen jäsenillä olleen todella hauskaa tätä tulevaa albumia tehdessään. Se on samalla ensimmäinen kiekko sitten vuoden 2002 puolella ilmestyneen “Reroute to Remain” -albumin, jolloin yhtyeen kaikki jäsenet äänittävät saman katon alla. Tällä kertaa he päätyivät oman studion syövereihin työstämään pitkäsoittoaan.

Lue koko julkaisu…

In Flames Hove Festivalin lavalle.

Viisipäisen In Flamesin miehet seisovat ylivalottuneessa valokuvassa ahtaassa huoneessa. Kuvassa miehiä, jotka pukeutuneet pääosin mustiin vaatteisiin. Parilla miehellä pitkät hiukset. Melodista death metallia

Ruotsalainen In Flames on varmistettu esiintyjäksi ensi vuoden kesäkuussa järjestettävään Hove Festival -tapahtumaan, mitä vietetään Norjassa keskellä Tromøyn saarta. Festivaalia vietetään aikavälillä 24.–24. kesäkuuta ja In Flamesin remmi saapastelee lavalle 27. päivä.

Bändi on lähdössä tammikuussa Venäjälle, jossa se tekee kaksi konserttia. Toinen keikoista on Pietarissa ja jälkimmäinen Moskovassa. Molemmat live-esiintymiset soitetaan tammikuun viimeisellä viikolla.

IF työstää tällä hetkellä omassa göteborgilaisessa IF Studioissaan seuraavaa albumia. Kiekosta tulee seuraaja bändin viime vuonna julkaisemalle “Come Clarity” -pitkäsoitolle. Uuden levyn lauluosuuksien taltioinnista ryhmää avustaa tuottaja Daniel Bergstrand — sama heppuhan avusti myös julkaisuilla “Reroute To Remain” sekä “Soundtrack To Your Escape”.

Lue koko julkaisu…

In Flames: Pinball Map.

In Flames -yhtyeen jäsenet seisovat vihreästä aaltopellistä rakennettua rakennusta vastatusten. Kuvassa miehiä viisi kappaletta. Osa miehistä nojailee aaltopeltiseinään. Melodista death metallia

Musiikkivideo kappaleesta “Pinball Map” on vanhempaa ruotsalaisen In Flamesin (www.inflames.com) tuotantoa, sillä biisi kuullaan yhtyeen vuonna 2000 Nuclear Blast -levymerkin kautta ilmestyneellä “Clayman”-albumilla. Levy on bändin viides studioalbumi. Se tarjoaa soittoaikaa noin 44 minuutin edestä 11 kappaleellaan. “Clayman” myi muutamassa kuukaudessa enemmän kuin sitä edeltäneenä vuonna ilmestynyt “Colony”.

Bändi perustettiin Ruotsin Göteborgissa viime vuosikymmenen alussa. Se on yksi niistä ns. Göteborg-metallia kehittäneistä rytmiryhmistä. Yhtye ryhtyy nyt työstämään uransa järjestyksessä yhdeksättä pitkäsoittoa, joka on ilmestyvä tähän maailmaan ensi vuoden puolella.

Lue koko julkaisu…

In Flames: My Sweet Shadow.

In Flames -orkesterin miehet seisovat suuressa hallimaisessa tilassa, joka on kalustettu & koristeltu ylellisesti. Kyseessä mahdollisesti teatterin katsomo. Bändi on Ruotsista

Ruotsalainen In Flames (www.inflames.com) julkaisi tämän “My Sweet Shadow” -musiikkivideon, joka kuultiin ensimmäisen kerran vuonna 2004 ilmestyneellä “Soundtrack to Your Escape” -albumilla. Kyseinen pitkäsoitto on IF:n järjestyksessä seitsemäs. Bändi työsti albumia Tanskassa, sillä haluttiin vähentää häiriöitä projektin ollessa käynnissä. “Soundtrack to Your Escape” -levyä seurasi kahdesta DVD:stä ja CD:stä koostuvan “Used & Abused… In Live We Trust” -levypaketin, mikä sisältää musiikkivideoita, haastatteluita bändin jäsenistä, sekä tietysti live-keikoilta taltioitua materiaalia.

Lue koko julkaisu…

In Flames: Trigger.

Viisihenkisen In Flames -bändin jäsenet ryhmittyneet jonkinlaisen rakennuksen äärelle. Etualalla mies, jolla pitkät ruskeat hiukset ja kokoparta kasvoilla. Bändin kokoonpano v. 2005

Ruotsin In Flames (www.inflames.com), joka on tulossa Suomeen esiintymään Ruisrock 2007 -tapahtumassa, julkaisi aikoinaan netisssä tämän musiikkivideon kappaleestaan “Trigger”. Kyseessä on “Trigger”-nimisellä EP:llä julkaistu musiikkivideo. Sama julkaisu sisältää videoleikkeen myös “Cloud Connected” -biisistä.

Yhtyeen tällä hetkellä tuorein pitkäsoitto on “Come Clarity”, mikä julkaistiin vuoden 2006 helmikuussa. Kiekko kipusi aikoinaan suoraan Suomen ja Ruotsin levylistojen kärkisijoille.

Lue koko julkaisu…

In Flames Suomeen.

In Flames -yhtyeen jäsenet seisovat vihreästä aaltopellistä rakennettua rakennusta vastatusten. Kuvassa miehiä viisi kappaletta. Osa miehistä nojailee aaltopeltiseinään. Nämä tulevat tänne

Ruotsin yksi tunnetuimmista metallibändeistä, In Flames (www.inflames.com), on tulossa käymään Turussa. Bändi soittaa tämän vuoden Ruisrock-tapahtumassa, jota vietetään heinäkuussa. Tapahtuman esiintyjäkaartiin kuuluu IF:n lisäksi muitakin metallimaailman suuruuksia, sillä Ruisrock 2007 on värvännyt lavalle mm. kotimaisen Children Of Bodomin, Amorphiksen ja Poisonblackin. Tapahtumassa nähdään In Flamesin lisäksi myös muitakin ruotsalaisia, koska Deathstars ja Pain saapuvat paikalle.

Lue koko julkaisu…

In Flames: Only For The Weak.

Albumilta “Clayman” löytyvästä kappaleesta “Only For The Weak” on tehty rujo musiikkivideo, jolla on kestoa lähemmäs 5 minuuttia. In Flames julkaisi vuonna 2000 “Clayman”-albumin — Nuclear Blastin kautta — jonka musiikillinen tyyli osittain on huomattavasti raskaampaa kuin nykypäivän In Flames.

Lue koko julkaisu…

In Flames: Come Clarity.

In Flames (www.inflames.com) julkaisi “Come Clarity” -kappaleesta musiikkivideon syksyllä -06. Bändi oli jo aikaisemmin vuoden 2006 helmikuussa laskenut liikenteeseen samannimisen albumin, joka sisältää yhteensä 13 kappaletta.

Lue koko julkaisu…

Metallimusiikki.net

Parhaat metallibändit

Aikaisempia artikkeleita

Uusia musiikkivideoita

Aikaisempia musiikkivideoita

Tuoreet kommentit

Metallifoorumi!
Syötteet

Gootti.net