Metallipilvi: profane omen

Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen profane omen liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin profane omen. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin profane omen liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Profane Omen kuvaa "Live At Torvi" -DVD:n lauantaina.

Kuva: Markus LehtoKohtalaisen tummasävyinen valokuva Profane Omen -yhtyeen jäsenistä, jotka seisovat korvessa keskellä ratakiskojen kappaleita. Hiekka on tummaa ja väritöntä, taivaalla pilviä, osaksi puhkipalanut.

Viime aikoina hieman isommilla lavoilla viihtynyt Profane Omen (www.profaneomen.net) palaa ensi viikonloppuna juurilleen ja soittaa 10-vuotisjuhlakeikkansa lähes legendaarisessa Lahden Torvessa. Lauantain keikka taltioidaan tulevaa “Live At Torvi”-DVD-julkaisua varten, jolla juhlistetaan Profane Omenin menneen vuosikymmenen taivalta ja taaperrusta ennen teini-ikään siirtymistä. Torvi, yksi Suomen legendaarisimmista ja pitkäaikaisimmista klubeista, on erityisen tunnettu hikisestä meiningistään, joka tekee myös keikat harvinaisen intensiivisiksi, intiimiydestä puhumattakaan.

Koskapa Torvi ei ole koolla pilattu, suositellaan taltioinnille mukaan haluavia saapumaan ajoissa paikalle. Ennen Profane Omenia illan avaa Chaos Creation. Liput “Live At Torvi” -keikalle maksavat vaivaiset neljä euroa ja näin vuosipäivän kunniaksi, vilauttamalla viimevuotisen Frostbite Metal Festin lippua, pääsee sisälle veloituksetta!

Lue koko julkaisu…

Profane Omen paketoi vuoden 2009 dokumentiksi.

Kuva: Markus LehtoValokuva viidestä junan karjavaunun edustalla ja sen sisällä seisovasta hevimiehestä. Kuvassa näkyvä kokoonpano muodostaa Profane Omenin. Siihen kuuluva kokoonpano on pukeutunut osittain mustiin vaatteisiin, osalla myös sinisiä farkkuja jalassa jne.

Maaliskuussa 2009 lahtelainen Profane Omen julkaisi komean vastaanoton saaneen “Inherit The Void” -kakkoslevynsä. Albumilistan kymmenen parhaan joukkoon noussut levy siivitti yhtyeen keikoille ja kiertueelle ympäri Suomen ja ajan hengen mukaisesti koko matkan ja noin 40:n esiintymisen verran mukana kiersi myös kamerat. Lopputuloksena oli kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja nauhaa, joista kerätystä materiaalista yhtye julkaisee nyt kotisivullaan Profane Omen — The Road Movie -nimisen, kymmenen jaksoa käsittävän dokumentin.

Profane Omen — The Road Movie vie katsojat bändin mukana mukaan bussiin, takahuoneisiin ja lavoille näkemään kotimaisen keikkameiningin todellisen glamourin. Tai sen puutteen. Dokumentin nyt linjoilla oleva ensimmäinen jakso keskittyy jo lähes legendaariseen, vuosi sitten helmikuussa järjestettyyn Frostbite Metal Festiin, sen tunnelmiin, tapahtumiin ja tietenkin keikkoihin. Jakso löytyy osoitteesta www.profaneomen.net. Uusia, noin puolituntisia jaksoja on luvassa viikoittain, joissa haastattelujen, bussissa istumisen ja loputtoman roudaamisen lisäksi luvassa on luonnollisesti livebiisejä niin klubeilta kuin festareiltakin.

Lue koko julkaisu…

Profane Omen Sauna Open Airissa 6.6.2009

Kuva: Jouni KauttoKitaristi soittaa pää kumarassa instrumenttiaan samalla kun taustalla useat keltaiset ja sininen spottivalo hohtavat valoaan ylhäältä. Mies pukeutunut mustiin vaatteisiin.

Lahtelainen Profane Omen (www.profaneomen.net) sai luvan korkata Sauna-festivaalin pikkulavan keskimmäisenä festaripäivänä, eli lauantaina. Väki alkoi pikkuhiljaa valua paikalle, ja yhtye keräsi kuuntelijoita aivan mukavasti. Kun keikan hiet oli pesty pois, oli tilaisuus saada bändin edustajat VIP-alueen pöydän ympärille, ja tutkailla tuntoja!

Tampereen Eteläpuistossa järjestetyn Sauna-festivaalin ensimmäisenä päivänä haastattelin 45 Degree Womania. 45 Degree Womanin haastattelu julkaistiin Metallimusiikki.net-sivustolla eilen sunnnuntaina.

Lue koko julkaisu…

Profane Omen: Left To Disintegrate.

Julkaistiin 3.3.2009Profane Omenin albumin "Inherit The Void" etukannessa maalaus, jossa vasen laita vaaleansininen ja oikea laita vaaleanvihreä. Kuvan vasemmassa yläkuklmassa yhtyeen nimi, sekä albumin nimi, mustalla värillä kirjotiettuna. Kuvan oikeassa laidassa näkyy jonk

Lahtelainen Profane Omen (www.profaneomen.net) julkaisi 4½ minuutin pituisen musiikkivideonsa kappaleesta “Left To Disintegrate” ihmisten ilmoille torstaina 9. huhtikuuta. Toni Salmisen ohjaama ja editoima musiikkivideo kuvattiin Timo Honkasen, Maria Jaskarin, Jere Kilpisen, Petri Koivusen, Toni Salmisen ja bändin jäsenten yhteistuumin. Biisi “Left To Disintegrate” sisältyy Profane Omenin albumin “Inherit The Void“ soittolistalle. Musiikkivideossa käytetty kappale lisättiin viime viikolla myös pelimannien MySpace-sivuilta löytyvään musiikkisoittimeen.

Lue koko julkaisu…

Profane Omenin laulaja kirmailee kelteisillään.

Kymmenen vuoden ikäinen Profane Omen (www.profaneomen.net) julkaisi keskiviikkona 4. maaliskuuta uusimman pitkäsoittonsa, nimeltään “Inherit The Void“. Albumi on seuraaja pari vuotta sitten ilmestyneelle debyyttikiekolle. Lahtelaisyhtyeen uusin levy rynni Suomen virallisella albumilistalla sijalle n:o 9. Kyseinen listasijoitus johtaa siihen, että yhtyeen vokalisti Jules Näveri tullaan tapaamaan kelteisillään Helsingin ydinkeskustassa. Mies on nimittäin luvannut, että jos “Inherit The Void” kipuaisi albumilistalla kymmenen parhaan levyn joukkoon, hän kävisi koikkelehtimassa Tavastia-klubin korttelin ympäri alastomana. Jules Näveri tulleekin pitämään väitteestään kiinni, sillä Profane Omen on vihjannut vokalistinsa nöyryyttävän itseään julkisesti lauantaina 14. päivä kuluvaa kuukautta. Mieskauneutta on luvassa Urho Kekkosen kadulla joskus illan ja aamun välillä.

Lue koko julkaisu…

Profane Omen: "Inherit The Void".

Kuva: Markus LehtoProfane Omenin promovalokuva vuodelta 2007. Kuvassa näkyy lauma miehiä seisomassa ahtaassa huoneessa sähkölampun valon ympärillä. Miehistön jäseniä kuvassa viisi kappaletta. Osalla pitkät hiukset, osalla lyhyt letti.

Lahtelainen Profane Omen (www.profaneomen.net) on saanut valmiiksi uuden studioalbuminsa, jota ryhmä kutsuu nimellä “Inherit The Void”, ensi vuoden maaliskuussa Playground Music Scandinavian kautta. Levyn yhtye nauhoitti Moonsorrowin Ville Sorvalin toimiessa tuottajana yhdessä Aleksanteri Kuosan kanssa. Profane Omenin joukot julkaisivat eilen “Inherit The Void” -promovideon Internetissä. Lähes kuuden minuutin pituisen videoleikkeen voi katsoa tästä.

Uusi albumi sisältää yhteensä yhdeksän uutta kappaletta, joiden bändi kertoo muodostavan yksinkertaisesti parhaan kokonaisuuden, jonka Profane Omen on tähän mennessä saanut koostetuksi. Yhtyeen mukaan kaikki julkaisun biisit on linkitetty toisiinsa sanoituksien ja musiikillisen puolen osalta. Teema-albumiksi levyä yhtye ei kuitenkaan kehtaa kutsua.

Lue koko julkaisu…

Profane Omen: Rewind.

Kuva: Markus LehtoKohtalaisen tummasävyinen valokuva Profane Omen -yhtyeen jäsenistä, jotka seisovat korvessa keskellä ratakiskojen kappaleita. Hiekka on tummaa ja väritöntä, taivaalla pilviä, osaksi puhkipalanut.

Suomalainen death’n‘roll-ryhmä Profane Omen (www.profaneomen.net) julkaisi netissä promootiovideon kappaleestaan “Rewind”. Tämä metalliveisu kuullaan yhtyeen viime vuonna julkaisemalla “Beaten Into Submission” -albumilla, jonka soittolista pitää sisällään yhteensä 10 samansuuntaista rykäisyä. Albumilla käy vierailemassa eräissä kappaleissa taustalaulajina _PAnu Willman, Ville-Aleksi “Keho” Valli” ja Ville Sorvali. Kontrabassoa lurittelee Tude “Sepä Se” Usvaala.

Bändi sai hiljattain valmiiksi uuden EP-julkaisunsa, joka tullaan tuntemaan nimellä “Disconnected”, äänitysvaiheet Villvox Studion tiloissa. Levyä äänitettiin Aleksanteri Kuosan ja tuottaja Ville Sorvalin valvoessa operaation sujumista. Kiekko julkaistaan tämän vuoden syksyllä.

Lue koko julkaisu…

Profane Omen: EP äänitetty.

Kuva: Markus LehtoViisi Profane Omen -yhtyeen miestä seisoo jonkinlaisella sillalla tai kaiteen edustalla. Keskimmäisellä miehellä silmien edessä peililasit, kaulassa shemag, yllään jonkinlainen toppatakki.

Suomalainen, lahtelainen, Profane Omen (www.profaneomen.net) sai valmiiksi uuden EP-levynsä, jonka nimi on “Disconnected”, äänitystyöt Villvox Studiossa. Kiekon valmistumista valvoi miksaaja-äänittäjä Aleksanteri Kuosa ja tuottaja Ville Sorvali. Levy odottaa nyt miksausta, mikä on tarkoitus laittaa alulle kesäkuun 19. päivä. EP:n julkaisua sopii odottaa tapahtuvaksi tämän vuoden syksyllä. Levy lasketaan julkisuuteen Dethrone Musicin kautta.

Lue koko julkaisu…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusin tapahtuma

Uusia musiikkivideoita

Kaikkein luetuimpia julkaisuja

Kuuminta tällä viikolla